tiistai 28. joulukuuta 2010

Päivitystä vielä tämän vuoden puolelta..

Kohta on vuosi 2010 pulkassa. Nyt jos lähtee taaksepäin miettimään niin aikas paljon ollaan saatu aikaiseksi. Enkä oikein tiedä kannattaisiko tätä ääneen lausua, mutta ehkäpä jo ensi vuoden aikan päästäisiin muuttamaan:) Tällä hetkellä näyttää siis tältä. Märkätilojen lattiaan on vedetty viemärit, eristetty styroksilla ja jollain hieman kovemmalla levyllä sekä raudotettu valua varten.


Lisäksi lattiaan on vedetty lattialämmitysputket ja asennettu kurasyöppö, joka sijoittui kodinhoitohuoneen oven viereen. Lattia olisi valua vaille valmis, mutta pakkaset tuottaa päänvaivaa ja pitkittää valua...


Lattialämmityksen jakotukit, jotka jää kodinhoitohuoneen kaappien alle.


Muualla kämpässä näyttääkin sitten tältä. Lattiassa on kerros kipsilevyä, jonka päälle on asennettu lattialämmitys putket. Ja meillehän tulee vesikiertoinen lattialämmitys, joten lämmin vesi niissä olisi tarkoitus virrata. Putket on asennettu 20 cm jaolla ja ne on kaikkiaan alakerrassa 11 piirissä. Esim. kodinhoitohuone omanaan. Lattiat on vieny jo tähän mennessä paljon aikaa ja vaivaa ja hermoja ja rahaakin. Monivaiheisen toteutustapansa takia. Toivottavasti se kantaa hedelmää tulevaisuudessa.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Päivitystä

Pitkästä aikaa hieman päivitystä missä mennään. Kuvat on aika synkän ja olemattoman näköisiä. Aina pimeellä otettuja. Nykyään tuolla raksalla tuntuu olevan aina pimeetä:( Jos vaikka siitä alottaisi, että alakerran ikkunat on paikoillaan ja tiivistettynä. Lähes kaikki alakerran ulkoseinät muovitettuna ja koolattuna. Niihin siis tulossa vielä kerros villaa.nyt on alkanut näyttämään siltä, että yritetään saada alakerta muuttokuntoon ja vasta sitten paneutua yläkerran valmistumiseen..


Piipun, takan ja puuhellan pohjat on valettu. Tosin vielä on pieni pelko persiissä, että joudutaanko homma ottamaan uusiksi kun heti valun jälkeen iski vuosisadan kovimmat marraskuun pakkaset. Lämppärit on nyt huutanu yötä päivää, jotta saataisiin valut pelastettua.


Välikatto on koolattu ja villotettu, että saataisiin lämpö pysymään alakerrassa.


Lattioihin on laitettu ristiin koolaus ja villotattu vielä 10 cm kerros villaa. Tämän jälkeen vuorattu bitumipaperilla ja laudotettu. Seuraavana vuorossa levytys ja lattialämmitysputkien asennus.


Tällä hetkellä työstetään märkätiloja ja niiden pohjaksi valettavaa laattaa sekä kaikkee mitä tulee lattialaatan sisään. Esim. viemärit ja lattialämmitysputket.


Hiukan taas harmittaa tieto, että pitkäkyntiset on jälleen liikkeellä ja ovat iskeneet toiseen kylällä sijaitsevaan raksaan kalliitten seuraamuksien kanssa. Taas hiipi mieleen pelko siitä, että ne taas meillekin löytävät ja viime talven fiilikset moisista vierailuista.. Ei auta kun toivoa, että saataisiin hommailla rauhassa.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Vihdoin kuvia!

Kattoa etupihalta katsottuna kohtuu utuisena päivänä lokakuussa..

Ja takapihalta. Kuvat taas laahaa hieman. Nyt on jo paikallaan reuna ja harjatiilet sekä kattosillatkin.


Muutama kuva myös sisältä. Villoja ja villoja. Kuvassa laitettiin vielä alakerran kattoon koolausta ja nyt välikatto on jo villoitettukin. Sitä silmällä pitäen, että jossain vaiheessa saataisiin lämpöä taloon jollain muotoo.



Raksalla on siis edistytty ihan mukavasti. Henkilökohtaisesti alan olemaan jo aika lailla loman tarpeessa niin palkka töistä kun raksastakin. Olen tullu vissiin siihen pisteeseen, että alkaa olemaan turnauskestävyys aikas kovilla. Ajatuskin raksajutuista ja jo alkaa kiukuttamaan. Jonkinasteista kyllästymistä ja väsymistä ehkä. Isäntä vielää jaksaa puurtaa aamusta ehtooseen tontilla. Toivottavasti osaa myös tunnistaa, koska on aika ottaa etäisyyttä, ettei jämähdetä jossain vaiheessa aivan paikoilleen. Henkilökohtaisesti kiukuttaa niin paljon sekin, kun tuntuu, ettei tällä hetkellä ole mitään muuta elämää. Kaikki pyörii talon ja rakentamisen ympärillä. Niin se on ollut jo kohta kaksi vuotta. Toivottavasti ei ole enää yhtä pitkä aika siihen, että päästään muuttamaan. Jotenkin sitä uskoo ja toivoo, että sitten tämä kaikki hiukan helpottaa:)

lauantai 23. lokakuuta 2010

Jee ja Pöh

Piti tulla tekemään oikein kunnon postaus edistymisestä kuvien kera, mutta en saanutkaan kuvia ulos puhelimesta:( Ei auta kun muistaa huomenna kuvata kameralla. Mutta edistytty on!=) Tiilet on katolla leviteltynä. (Muutama euro toivottavasti taas säästettiin ne itse asentamalla). Jiirikohdat tuotti hieman päänvaivaa, mutta muuten latominen sujui ihan mukavasti samoin, kun tiilien nostaminen,joka tällä kertaa tapahtui Hiab-autolla käsipelin sijaan. Katolta puuttuu vielä reuna- ja harjatiilet, sun muita kulkusilta kiinnikkeitä yms. Enää ei kuitenkaan pitäisi lumisateenkaan haitata niin kovin. Viikonlopun kattohommien jälkeen miehet onkin pakertanu sisällä lattian parissa. Rossilattian osat on villotettu ja rimotettu. Tänään päästiin aloittamaan jo välikaton koolaamista ja villoittamista. Pikkuhiljaa tulee aina vaan valmiimman näköistä=)

Ai niin ja kiitoskortitkin on. Ihan ok niistä tuli. Kuva ei nyt oo mitään huippulaatua, mutta kyllä siittä tunnistaa. Ja tekstissä on tietty painettuna pieni kirjoitusvirhe, mutta yksikään koelukija ei oo sitä vielä huomannu.;) Vielä kun saisi ne kaikki matkalle! Seuraavaksi ajattelin kokeilla ifolorin kuvakirjaohjelmaa. Jos vaikka ihanien juhlien tunnelmat saisi kivasti yksiin kansiin. Saas nähdä!

torstai 14. lokakuuta 2010

Kiitoskortit

Alkaisi olemaan viimeset ajat tempasta kiitoskortit muitoksi ihanista juhlista. Valokuvaamosta otin "viralliset" kiitokset vain lähisuvulle. Silloin ajattelin taas hieman liian ihanasti tekeväni itse samantyyliset kiitoskortit kun olivat kutsutkin. Olis ehkä pitänyt askarrella jo silloin samalla heti kutsujen kanssa kiitoksetkin ja jättää vain tyhjä tila kuvalle myöhemmin liitettäväksi, koska nyt ei vaan kertakaikkisesti ehdi, jaksa eikä pysty. Olen jo viikko tolkulla siirtänyt asiaa eteenpäin ja odottanut oikeaa hetkeä, mutta nyt taidan todeta, että joudun tyytymään ifolorin palveluihin. Täytyypi toivoa, että ifolorin ohjelmat on mulle suosiollisia eikä takkua niinku yleensä. Saas nähdä mitä tästä tulee!!

tiistai 12. lokakuuta 2010

Tällä hetkellä

Ulkoa näyttää tältä. Villat ja ulkovuorilaudat on paikoillaanympräti talon. Myös räystäät on valmiina onneksi. Alimmainen ulkovuori paneeli on jätetty laittamatta, koska siihen on tulossa myöhemmin jonkinlainen valkoinen reunus. Takapihan suuntaa puuttuu useampi lauta, koska myöhemmin seinustalle rakentuu melkein koko talon mittainen terassi, joka on parempi kiinnittää kunnolla seinään. Tämä suunta siis takapihalle..


 Ja tämä etupihalle. Ovat ja ikkunat aukot sun muut kolot täytyi yrittää peittää muoveilla, ettei viheliäiset talitintit veisi kaikkia jo seinässä olevia villoja meidän kodista omaansa. Myös kuistin katto odottaa tiiliä päälleen. Tiilien nosto talkoot ovatkin näillä näkymin tiedossa perjantaina. Valtavasti pelottaa ja hirvittää ukkojen puolesta jo nyt, kun tuolla katolla painavien tiilien heiluvat. Korkein kohta taitaa olla n.11 metrissä!!


Sisällä on myös tapahtunut. Tiiliseinä on tavoittanut yläkerran lattian ja myös yläkerran lattian niskat on laitettu paikoilleen. Nyt onkin kova tulisija pohdinta käynnissä. Läpivientejä ja piippuja varten tarttis tietää mihin kohtaan ja minkäkokoista reikää tehdään. Nyt alkaakin sitten tulemaan taas näitä vaikeita valintoja eteen yhä enemmän. Joku yhteinen mielikuva tulisijoistakin onneksi jo löytyy. Pitäisi ratkasta myös se, että tehdäänkö ne täysin itse paikanpäällä vai tilataanko jonkin asteisena tarvikepakettina. Muurari varmaankin hommataan itse. Seinän etummaisin oviaukko vie olkkarista työhuoneeseen / makkariin ja taaempi eteisestä ruokailutilaan. Ovien päällystät vahvennettiin valamalla betonipalkit.


 Varsinkin  sisäkuvissa näkyy ihan kauhee sekamelska ja kaaos. En ole silti paljon uskaltanut muutakun siirrellä tavaroita paikasta toiseen kun ei koskaan tiedä mitä vielä tarvitaan. Jos kärräät jotain pihalle niin alkaa kirosanat lentämään, että missä helvetissä sekin mittapätkä nyt on kun just tohon jätin:( Ei auta muutakun odotella, että tulee ukoilta ison siivouksen käsky.


Noh, eipä ollut kaaos pahemmin ainakaan rakennustarkastajaa häirinnyt. Oli eilen kätnyt rakenteet katsastamassa ilman minkäänlaista huomautusta!!!!!=) Saatiin siis lupa jatkaa hommia eteenpäin. Saas nähdä ehditäänkö saamaan tiilet katolle ennen ensimmäisiä lumihiutaleita. Pohjoisessa kun niitä jo leijailee. Jaiks!

Edit. Kymmenen minuuttia myöhemmin leijaili ensimmäiset lumihiutaleet. Ei ehditty!

tiistai 5. lokakuuta 2010

EDISTYMISTÄ

On tapahtunut paljon ja aika sen kuin kiitää vaan eteenpäin. Tauti onneksi on selätetty ja vauhti sen jälkeen on ollut aikasmoista. Tässä hieman raksa päivityskuvia, jotka ovat kylläkin jo parin viikon takaa:(

Talon etupuoli on saanut hieman ilmettä kun kuistin runko ja kattorakenteet lyötiin pystyyn. Kuistilla siis jo myös aluskate päällä.



Ulkoseiniä tehtiin seinä kerrallaan valmiiksi. Ensimmäisenä valmistui päätyseinä, johon laitettiin siis ensin 150 parocin punaraitavilla, siihen päälle parocin kovavilla tuulensuojalevy ja vuoraukseksi 9 tuuman hirsipaneeli, joka on lähtöisin paikalliselta höylääjältä, käsitelty kyllästeaineella ja maalattu Tikkurilan Winhalla, joka on sävytetty Hiisi nimisellä sävyllä.



Sama seinä talon sisäpuolelta katsottuna.


Tässä vaiheessa oli muurattuna ja muutama rivi tiiliseinää, jotta saatiin lattianiskat hyvin istumaan paikoilleen. Lattia niskat samaa tavaraa kun mistä on tehty talon runkokin.


Tästäkin tilanteesta on siis otettu jo iso harppaus eteenpäin. Päivitettyjä kuvia vaan ei meinaa vielä löytyä. Isäntä huhkii tontilla ja meikäläinen suuntaa vaihteesta iltavuoroon henkilökunnan puutteen vuoksi. Mukavaa päivänjatkoa!!

perjantai 10. syyskuuta 2010

Mennyt viikko

on ollut minulle jotain mitä en ole ennen kokenut, enkä halua kokea uudelleen. Sunnuntai oli taas henkilökohtaisesti hyvin tahmea tonttipäivä. Yritin ojennella lankkuja miehille ja olla edes näennäisesti apuna, mutta jo kahden lankun jälkeen oli taas istuttava ja huilattava. Tyydyin siis kahvin keittoon, ruuan laittoon ja paikan päällä istuskeluun. Illalla tulikin sitten ennen kotiin lähtöä kaamea horkka. Tärisin ja hytisin kun haavanlehti. Sain kuitenkin vielä ajettua auton kotiin ja työnnettyä mittarin kainaloon, mikä näyttikin sitten jo tylyjä lukemia. Siittä asti onkin tullut sitten pysyteltyä peiton alla. Eilen illalla selvisin suihkuun ja tänä aamuna laitoin jo pyykkikoneen pyörimään, joten eiköhän se tästä pikku hiljaa..

Koskaan aiemmin ei ole tarvinnut olla töistä pois viikkoa tälläisen takia. Ja vielä enemmän harmittaa se, etten ole päässyt oleen mukana kun tontilla saadaan vauhdilla hommia eteenpäin. Tämän totaalisen pysähtymisen ja peiton alla makaamisen aikana on ainakin ehtinyt ajattelemaan asioita. Mieleen tuli myös vuoden vaihteessa tekemäni  lupaus siitä, miten pidän itsestäni parempaa huolta. Ehkä tämän taudin oli tarkoitus  herätellä minua tässä asiassa. Ihan kaiken vahvimmillaan vastustuskykyni ei varmastikaan ole ollut. Liikkunut en ole nimeksikään ja syönyt olen mitä käteen sattuu. Uudessa työpaikassa aloitus lasten kanssa ei varmastikaan helpottanut tilannetta. Ja vielä vaikka flunssa oli jo vaivannut parin viikon ajan painoin silti vaan menemään. Tähän voisi varmaan sanoa vaan, että sopii katsoa peiliin. Niin monesti olen peiton alta nyt vannonut, että kuinka alan  pitämään parempaa huolta itsestäni ja nostan vastustuskykyni ihan uudelle tasolle. Täytyy toivoa, että se tällä kertaa toimii!

Siispä kohti parempaa ensi viikkoa!!

tiistai 31. elokuuta 2010

Wallu

Hui! Elokuun viimeistä päivää viedään. Huomenna alkaa syksy. Saa viedä shortsit varastoon ja kaivaa pitkät kalsarit esille. Illat tontilla alkaa olemaan jo vilpoisia ja hämäriä:(

No, mutta huomenna on aihetta juhlaan. Nimittäin karvakuonolaisten Kuningas Wallu ei ole mikään pikku poika enää vaan täyttää huomenna 4 VUOTTA!


Ja juhlan kunniaksi huomenna syödään tontilla kahvin kanssa suklaa muffinsseja Dumle sydämellä. Nams! Ehkäpä synttäri sankarikin saa jotain herkkua;)

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tauko loppui!

Jo eilis päivänä:) Allekirjoittanut oli töissä, mutta sillä välin tontilla paiskittiin kulmien tukilautojen parissa. Tänään muurattiinkin pätkä väliseinää, joka kulkee koko talon halki. Sitä tehtiin nyt ens hätään vaan viisi tiili kertaa. Tämä siksi kun on jo kauhia into päästä paukuttamaan lattialankkuja paikoilleen, jotta voi alkaa lyömään villoja ja tuulensuojalevyjä paikoilleen jne. Jotenkin ne lankut siis vaativat sen seinän pätkän.. Ihan kaikkea minäkään en ymmärrä:/ No, mutta pointti on se, että taas päästään pikkuhiljaa eteenpäin. Ja huomenna olisi jo tarkoitus niitä lattialankkuja paukutella.=) Itse jouduin antamaan tänään flunssalle erä voiton puolen päivän istuskelen ja kahvin keiton jälkeen ja painuin sohvan nurkkaan peiton alle jo ennen tonttipäivän päättymistä. Täytyyköhän tässä alkaa harkitsemaan oikein vanhaa kunnon droppia..

Motivaatioo ja hyvää mieltä lisäsi myös iltakyläily aivan ihanassa ja uuden karheassa tuvassa. Siinä takkatulen loimussa ei voinut muuta kuin toivoa, että pian koittaisi meillekin se hetki.

Kiitos mukavasta illasta Tero ja Mari!

perjantai 27. elokuuta 2010

Tontilla taukoa edelleen..

mutta värkkejä on paikalle saatu. Puutavaraa, ikkunat ja väliseinä ja piipputiilet. Ehkäpä kohta päästään taas jatkamaan.

maanantai 23. elokuuta 2010

Ne ihanat juhlat..

vietettiin siis reilu viikko takaperin lauantaina. Ja aivan ihanat olivatkin. Elämäni parhaita päiviä. Ehkä jopa paras:) Jossain vaiheessa kaiken hektisimmän valmistelun ja talotouhujen keskellä pääsi jo suusta muutama lausahdus siihen suuntaan, ettei niitä häitä nyt kyllä tälle kesälle olisi pitänyt änkeä.. ja isäntä vielä säesti. Mutta onneksi ängettiin! Meinaan en tiedä millä olisin enään ensi kesään malttanut odottaa=). Kaikki meni just niin hyvin kun vaan saattaa toivoa. Sain päiväni "prinsessana" läheisten ja ystävieni kanssa. Eikä tuo tainnut isännällekään olla ihan niin kaameeta tervan juontia kun olisi voinut kuvitella;)

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kohta alkaa jo todenteolla jänskättämään

Nimittäin ne ihanat juhlat mitä vietetään ensi viikonloppuna.. Mutta tontillakin on tapahtunut paljon!! Kattosaatiin kokonaisuudessaan valmisteltua aluskatetta varten. Isoin työ oli kuvassa näkyvässä "erkkerissä", jonka korotetun katon alle pitäisi tulla sitten joskus arki olohuone. Kattotuolit erkkerin päälle väsättiin ite. Runkona kertopuupalkit


Ja nyt on jo aluskate päällä ja siis runko sateelta suojassa:) Valtava työ pinnistys varsinkin isä puolellani, jolle omat työpäivät mukaan lukien tuli  muutaman viikon ajan 14 tuntisia päiviä, mutta eipä olla enään ihan joka sateen armoilla. Toivota sopii vaan, että isommat trombit kiertäisivät tontin kaukaa. Niitä kun on täälläpäin pyörinyt tuhoisin seurauksin. Pysyisivat koivut pystyssä ja muovit katolla. Aluskatteena käytettiin Leku kondenssialuskatetta. Jiirikohtiin aluskatteen alle tehtiin kolmen 3+3 laudan levyinen peti. Ruoteet on kakkoskakkosta 27cm jaolla.


Itsellä on ollut paljon hommia ja mietittävää juhlissa. Huomenna vuorossa kakkutalkoot ystävän kanssa. Ennen päätöstä tehdä juustokakkuja itse juhliin, tein pakastustestin. Tuloksena oli ihan hyvin säilynyt kakkú. Päälle mahdollisesti hyydytettävä kiille tosin kannattaa tehdä vasta ennen tarjoilua. Menee muuten vetisen ja suttuisen näköiseksi. Hieman jänskättää myös uudessa työpaikassa aloittaminen. Saapi nähdä mitä kaikkea viikko tuo tullessaan..

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Nettipimento

kesti aikas monta päivää. Hommia on paiskittu sitten senkin edestä. Kattotuolit nostettiin onnistuneesti "Hiiappi"-autolla paikoilleen. Illan päätteeksi kulki vielä ajatus sen verran, että huomattiin yläkerran ikkunoidenunohtuneen pihanpuoleisesta julkisivusta. Ikkunat lisättiin piirustusten loppumetreillä, joten ilmeisesti ne olivat unohtuneet rakennekuvista, joiden mukaan kattotuoleja paikoilleen mätettiin. Varsinaisesti vahinko ei ole valtava, koska kyse on lume ikkunoista, mutta harmittava, koska ikkunat on tilattu ja jo valmistettukin ja tulossa tontille muutaman viikon kuluessa. No ehkäpä niille löytyy jotain käyttöä. Muutamaa kattotuolia siirrettiin kuitenkin sen verran, että vielä on mahdollista hommata uudet välipuulla olevat ikkunat jos niin tahdotaan. Seuraava päivä kuluikin telineitä vielä hieman korkeammaksi rakennellessa ja perjantaina reivailtiin kattotuoleja suoraan.



Mukana hommissa tietysti myös tonttikoira Wallu, jonka kanssa täytyy välillä käydä viereisellä metsäautotiellä jaloittelemassa. Wallu pitää myös jännitystä yllä katoamalla aina välillä piha piiristä kun huomaa, että keskitytään aivan johonkin muuhun kun hänen touhuihinsa. Vielä se ei ole onneksi päätynyt naapurin lehmä laitumelle mäyskimään.

Viikonloppuna ollaankin sitten rakenneltu päätyjä ja päätyräystäistä vesikattoa varten kuntoon. Aikamoista kiipeilyä, mutta saatiin kun saatiinkin homma sunnuntaina kuntoon. Seuraavaksi olisi vissiinki  vuorossa yläkerran ulokkeen/parvekkeen katon ja seinän rakentaminen. Tänään täydennettiin jälleen puu varastoja ja vietettiin ansaittua koti-iltaa pyykkiä pesten.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Tänään

Tehtiin väliaikainen apuseinä kattotuolien asennusta varten keskelle taloa. Aika hassun näköinen. Näyttää ihan joltain hirttopuomilta tuolla yläilmoissa. Puhuttiinkin jo, että mahtaa ihmiset sitä ihmetellä. Seinän oikea tarkoitus on siis tukea puolikkaita kattotuoleja, joita tulee yläkerran parvekkeen kohtaan. Lisäksi merkkailtiin paikkoja valmiiksi kattotuoleille, siivoiltiin pihaa, että siellä olisi tilaa autolla pyöriä ja ...
korotettiin telineitä ennestään! Nyt jo kolmannessa kerroksessa. Aivan saa olla sydän sykkyrällään kun tuolla kiikutaan.=(

Huomenna, nostetaan kattotuoleja (toivottavasti) ja hieman myös taas edistetään niiden ihanien juhlien järjestelyjä.=)

maanantai 19. heinäkuuta 2010

toinenkin pääty

on harjassa! Keskiviikkona ainakin yritetään nostaa kattotuoleja paikoilleen. Huomenna vielä valmistellaan, reivaillaan ja siivoillaan ympäristöä, että autolla pääsisi mahdollisimman lähelle.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Mikä viikonloppu!!

Viikonloppu hurahti taas aivan siivillä. Olin saanut kutsun ystävän vauvakutsuille. Pitkään pohdin lähdenkö vai jäänkö viettämään raksaviikonloppua. Päätin yrittää hieman molempia. Onhan nämä varsin ainutlaatuisia tapahtumia. Pitkä välimatka vie toki ison osan päivästä autossa istumiseen, mutta sain onneksi toisen ystävän kyytiin osaksi matkaa.=) Ystävien kesken nautittiin auringosta, hyvästä ruoasta, valettiin muistoksi tulevalle äipälle masusta kipsi ja maisteltiin vauvanruokia, YÖK!! Sillä välin raksalla alkoi tapahtumaan oikein urakalla näkyvää. Lauantai-iltaan mennessä oli talonrunko alakerran osalta pystyssä. Jos nyt oikein osaan selostaa niin runko meidän taloon tulee 6 tuuman höylätystä lankusta 60cm jaolla.

Kattotuolitkin siis odottavat tontilla. Niitä päästään toivottavasti ensi viikolla asentamaan. Sitten alkaisikin talo olemaan jo harjassa. Pitääköhän sitä alkaa harjakaisia miettimää?;)

Lähdettiin jo aamutuimaan ajelemaan kotia kohti ja pääsinkin sitten jo puolen päivän aikoihin mukaan raksahommiin. Valtavasta sateen uhasta huolimatta tänään asennettiin yläjuoksuja sekä jatkettiin runkoa yhden päätekolmion osalta yläkerran verran. Ja korkeutta on. Kirkoksikin jo ehdittiin tituleeraamaan. Päivän pohdinnan aihe olikin, että mistä saadaan tarpeeksi korkeat ja tukevat telineet, sekä vehjes millä saadaan kattotuolit paikoilleen.

Tästä on mukava jatkaa uuteen viikkoon. Vielä maisemakuva pihasta yläkerran lattian korkeudelta!

torstai 15. heinäkuuta 2010

Odotusta

ja ihanien juhlien valmistelua=). Raksalla oottaa nyt runkovärkit ja telineet, että päästäisiin runkoa lyömään pystyyn. Tänään tuli kattotuolitkin. Itse olen ollut tämän päivän sairaslomalla paarman pureman takia!!, joten en ole niitä päässyt vielä katsastamaan. Kaikkea sitä ihmiselle voi sattuakin. Ilmeisesti olen tullut niille pistiäisille allergiseksi. Tai siis tarkemmin ottaen vasen jalkani, koska pisti ne moneen muuhunkin kohtaan ilman näitä kaameita oireita. No nyt meneekin sitten siihen malliin kortisonia ja antihistamiinia, että eiköhän huomenna olla jo taas reippaasti mukana menossa. Raksalla on jatketty myös ulkovuorien käsittelyä. Kyllästeaine on pinnassa ja nyt onkin sitten maalin vuoro. Meidän talon väri tulee olemaan yhtä vihreä kuin autotallikin.=) Maali on Winhaa ja väri on nimeltään Hiisi. Kodin Terrassakin tokaisivat, että olette sitten onnistuneet valitsemaan kaikkein kalleimman sävyn mitä löytyy. No tottakai!! Hieman tuo rahanmeno välillä käy ahdistamaan kun postiluukusta tässä yhtenä aamunakin tipahti 11000 euron lasku. Huh hiejaa. Muistaa muutaman aamun taas miksi pitää nousta aamulla töihin.. Ei vaiskaan kyllä taas pitää muistaa katsoa kokonaisuutta tuon budjetinkin kanssa.

Olen tässä jo hieman kauhullakin odottanut, että koska taas täytyy alkaa tekemään jotain sisustus/muita ulkonäkö seikkoihin vaikuttavia valintoja. Vuorossa olisi ulko-ovet. Nyt on jotenkin omat ajatukset niin täysillä tuolla ensi kuun puolivälissä. Sen jälkeen lupaan taas paneutua tähän hommaan ihan kympillä=)

torstai 1. heinäkuuta 2010

Pientä tilanne päivitystä

Loma oli ja meni. Juhannus oli ja meni. Mutta kesä ei toivottavasti ole vielä ohi ja isännän lomakin on vielä tulossa. Juhannus vietettiin lepäillen ja saunoen ja syöden. Aatto vietettiin mummulassa ja päivä mökkeillen. Talviturkistakin päästiin häpeällisesti eroon tänä vuonna vasta juhannuspäivänä. Toivottua ja hyvää tekevää vaihtelua oli kyllä viettää vapaa-aikaa muuallakin kuin tontilla. Juhannus rentoutumista helpotti myös tieto siitä, että pääsen elokuussa jatkamaan töitä uuden päiväkodin lto:na. Taas mielenrauha siinäkin asiassa turvattu puoleksi vuodeksi eteenpäin. Tämän viikonloppuna onkin edessä työ ja juhlaputki. Pikkuveli pääsee ripille ja juhlat olisi saatava aikaiseksi. ONNEA JERE! Samallle viikonlopulle isäntä on luvannut tuurauksen, joten saapa nähdä ehditäänkö tontille häärimään. Paljon on kuitenkin taas viime bloggauksesta edistytty.

Kuva vielä sadevesiputkien asentamisesta. Sadevesi, salaoja ja viemäriputkien asentamisesssa myös ollaan yritetty säästää tekemällä työt itse. Eipä tarvitse siis kaukaa syyllistä etsiä, jos p****t alkaa lillumaan talon nurkalla..


Niin ja ennen sadevesiputkien asennusta täytettiin monttua hiekalla palan matkaa.


Styroksien levittelyssä olikin sitten aika homma. Ja niitä sai hakea lisää muutamaan otteeseen. Jokainen kaivo ja maasta nouseva palkki oli kivijalan lisäksi kierrettävä. Tontilla kuulin manattavan sitäkin, että jos työmäärän olisi arvannut etukäteen olisi talossa ollut tasan neljä kulmaa ilman isoja terasseja. Palapeliä pelattiin muutama ilta ja yriteltiin virittää painoja levyjen päälle, ettei seuraavana päivänä oo kaikki pitkin tonttia. Hiekkaa saatiin paikalle vasta myöhemmin. Kaikki edelliset kun oli levitelty jo levyjen alle.

Tässä välissä levyjen päälle ajettiin taas kerros täyttöhiekkaa ja valettiin vielä yksi tukipalkki olohuoneen lattian kannattimeksi. Niin saatiin myös paikalle talon ulkovuoraus paneelit, jotka nyt odottavat suojassa käsittelyä pintaansa. Ulkovuorihan tulee 9 tuuman hirsipaneelista. Myös puutavaran etsintä ja kilpailutus oli tässä vaiheessa kuumimmillaan. Sekä paneelit, että suurin osa runkopuista löytyikin nyt sitten ihan omalta kylältä. Painekyllästetyn alajuoksu värkin kanssa turvauduttiinkin huhdanmäki & korpelan tarjontaan. Alajuoksut on nekin jo paikallaan.=) Ja oikeastaan viimeiset pari päivää on isäntä kaivurin kanssa huhkinut täyttöjä kivijalan sisäpuolelle ja sitä ennen eristänyt väliseinät. Niistä taas lisää myöhemmin.


Ja tottakai menossa mukana tonttikoira WALLU!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Sunnuntai

Päivä vietettiin aamusta iltaan tontilla. Saldona 40 kuutioo täyttöhiekkaa leväällään, sadevesiojat paikoillaan ja illan huipuksi kaivettiin vielä viemäri anturan ali ja liitettiin "paskatankkiin" eli panospuhdistamoon. Nyt on takki tyhjä!

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Pohdintaa

Tontilla on nyt patolevyt paikoillaan. Styroksia odottamassa ja osa vissiinki paikoillaan niin, että pitäisi riittää. Sadevesiputket odottamassa asennusta ja 4 kuormallista hiekkaa odottamassa täyttöjä. Niin ja autotalliin muutama neliö paneleita käsiteltävänä. Tästä siis huomenna jatketaan. Tänään isäntä on töissä ja minä yritän hoitaa kotihommia. Ehkä. En tiedä. En oikein nykyään muutenkaan tiedä missä mun paikkani on tässä kodin ja raksan välillä. Ihan valtavasti tahtoisin olla täysillä mukana molemmissa, mutta olen joutunut tässä viimeisen kuukauden aikana joutunut toteamaan, että jostain on hellitettävä ihan oman mielenterveyden kannalta. Tiedän, että pitäisi hetkeksi ottaa irti ottoa ja lähteä vaikka mökille hetkeksi rauhoittumaan. Nyt ollaan kyllä jo kuitenkin siinä pisteessä, että se on aika mahdotonta. Siellä linnunlaulua kuunnellessa tulisi kuitenkin vaan mietittyä kuinka hommat olisi sinäkin aikana voinu editystyä. Ja nehän edistyy vaikka huomaisi useasti toisin ajattelevan. Eilen sain ihanaa palautetta (ihanaa siinä on se, että sain palautetta) siitä, kuinka toitotan ihmisille aina vain, että hommat ei edisty tai että mitään näkyvää ei vielä oo vaikka varsinkin isäntä laittaa aikas täyspainosesti vapaa-aikansa raksan hyväksi. Itsellä se juontaa varmasti useasti siitä, että oon niin pirun kyllästyny ihmisten kyselyihin valmistumisesta ja muuttamisesta ja ihmetyksiin siitä kuinka menee vielä niin pitkä aika. Tuntuu, että jatkuvasti verrataan siihen, että meidän tuvan pitäisi valmistua yhtä nokkelasti ja ripeästi kun nykyajan "omakotirakentajien talot" yleensä. Mun mielestä pitäisi puhua omakoti rakennnuttajista! Hyvät ihmiset meille ei tule TALOPAKETTIA. Meidän koti ei viikossa näytä valmiilta tuvalta muutaman rekan pyörähdettyä tontilla. Meillä ei myöskään ole PALKALLISIA TYÖMIEHIÄ hommissa. Ainakaan vielä. Hommia tehdään silloin kun pystytään ja niin paljon kun pystytään omalla porukalla. Ja me EI MUUTETA JOULUKSI UUTEEN KOTIIN. Ainakaan täksi jouluksi:) Kuitenkin meille on jo vaikka mitä. Meillä on raivattu tontti, meillä on luvat ja liittymät, meillä on melkein valmis (ehkä koko kulman komein) autotalli ja hitsin komiat perustukset odottamassa runkoa päälleen. Niin ja polttopuita unohtamatta!:) Tästä jatketaan!

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Näin sitä mennään

Tontilla on tapahtunut taas kaikenlaista. Ikävintä taitaa olla se, että sanonta ei kahta ilman kolmatta piti paikkansa tälläkin erää. Elikkäs vorot palasivat pelipaikalle vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa kelpasi jo melkein mikä vaan mukaan otettavaksi. Matkaan lähti kaikenlaisia käsikäyttösiä pientyökaluja ja mm. isännän hikiset vanhat kumisaappaat ja hellepäivien varalle tuodut vichyt ja limsat. Tosi röyhkeää ja uhkarohkeetakin minun mielestäni. Ja niinhän siinä loppupeleissä kävi, että vorot päätyivät sininuttujen luo asioita selvittelemään. Kyllä se silti harmittaa. Rahallisesti kuitenkin tuli heidän ansiostaan takkiin aikasta mukavasti ja mielipaha on ollut melkeistä vielä astetta isompi. Hieman huojentaa toive siittä, että raksa eli meidän tuleva rakas kotimme saisin olla ainakin hetken voroilta rauhassa. Aika paljon päänvaivaa tuottaa kuitenkin edelleen se, että luotto on mennyt eikä edelleenkään uskalleta sinne mitään kovin arvokasta jättää odottamaan seuraavan päivän työntekoa:(

Joka tapauksessa hommissa ollaan jälleen hieman edetty. Valetut anturat ovat saaneet päälleen kivijalkaa kuuden kiepin ja n.900 kiven verran. Jo ennen hommaan ryhtymistä tiedettiin, että perustusten ja lattian teko tulee olemaan työlästä ja hidasta, koska valintamme oli tuulettuva alapohja. Nyt on jos jonkinmoista koloa ja sokkeloo pystyssä.
ulkorinki, kantavaväliseinä, lattien kannattimet yms. Lisäksi tehdään vielä valut kylpyhuoneen, saunan ja kodinhoitohuoneen kohtaan sekä tulisijojen ja piippujen alle.


Viime keväänä tilatut kivet eivät tietenkään riittäny mihinkään. Lisää saatiin toiselta jo valmistuvalta työmaalta. Toimitusta seuraamassa tontti koira Wallu, joka jo kuumempien päivien jälkeen on jäänyt hieman kotiin ottamaan lukua ja tehnyt tontilla vaan puolta päivää;)


Välillä on ollut myös päiviä jolloin muuraushommat ei etene. Välipäivinä ollaan urakoitu puita ja sähköjä autotalliin. Ihan itte kasattu puupino ja niin komia!!


Valmista kivijalkaa. Seuraavaksi asennetaankin patolevyä ja styrokseja. Sadevesiviemäreitä ja jätevesiputkistoa unohtamatta..


Varmuudeksi valettiin vielä kannatin tolppien päälle. Naapurin vanha setä kun oli opastanut isäntää tekemään makuuhuoneen lattian kantavaksi.... Aikas härskiä.

Ikkuna kilpailutus saatiin päätökseen. Ikkunat toimittaa Hämeenkyröläinen Hit-Nordic. Ikkunat on Eco "mallistoa". Nyt pitäisikin sitten taas kilpailuttaa paljon kaikkea muuta hieman pienenpää sekä metsästää puutavaraa runkoa varten. Että näin.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua..

Paljon!! Kerrankin:) Paljon hyvää, mutta ei ilman pahaa. Aloitetaan ikävyyksistä.. Nimittäin pitkäkyntiset, varkaat, kusipäät, vorot, ääliöt, mulkut (+107 muuta nimitystä) palasivat aikalailla tasan kuukauden päästä ensimmäisestä keikastaan. Aivan yhtä tuottoisaa keikkaa, eivät tehneet kun viime kerralla, mutta tappio on meille yhtä iso kun edellisellä kerralla. Yhtä iso vakuutuksen oma vastuu tappioksi ja mielipahaa ehkäpä vielä moninkerroin ensimmäiseen kertaan verrattunu. Tämän homman myötä pohdittiin myös sitä voiko tämä blogi olla osasyyllinen tapahtuneisiin, mutta kaiken uhalla olen päättänyt jatkaa tarinointi ja antaa vielä muille kuin salasanan taakse pääseville mahdollisuuden lukea ja kommentoida höpötyksiäni. Jos taas meidän työkalujen hiomaja ja tarvitsija tätä luet niin voisit pikku hiljaa jo jättää tämän työmaan rauhaan. Ihan tarpeeksi on vastuksia ja ongelmia ilman teitäkin. Hintaakin tulee tälle projektille jo tarpeeksi ilman, että joka kuukausi saa lähteä uusia työkaluja hankkimaan. Ei se vakuutusyhtiö viitsi meitä kovin pitkään pitää tätä menoa asiakkaanaan. Toivottavasti nämä ikävyydet jaa tähän, eikä tarvitse todeta jälleen vanhan sanonnan paikkaansa pitävyyttä. "Ei kahta ilman kolmatta".

No joo, mutta sitten siihen missä tontilla tai siis nykyisemmin raksalla mennään. Oltiin siinä uskossa jutustelujen perusteella, että odotamme päämestarin peltohommat pullkkaan tältä keväältä ennen kuin edes haaveillaan talon pohjien työstämisen alottamisesta. No, sitten alkoin kuukausi takaperin jo aikamoinen painostus siitä miksei jo tapahdu. Monesta suunnasta kyseltiin miksei kaivuri hääri jo tontilla. Monen ristikkäisen puhelun ja sopimisen jälkeen (ja nämä kaikki tapahtui muutaman tunnin aikana) päädyttiin siihen, että kaivurifirma vaihtuu alkuperäiseen Tuttiin ja, että hommat aloitetaan mahdollisimman pian. Sovittiin, että itse tekijät käy paikalla toteamassa koska on tarpeeksi kuivaa. No kevät on ollu meille ainakin toistaiseksi suosiollinen ja päästiinkin aloittamaan jo seuraavana maanantaina. (siispä aika tasan kaksi viikkoa sitten) Eipä olisi voinut vielä pari kuukautta sitten uskoa millaisella vauhdilla ne valtavat lumikinokset katoaa..

Kaivuri hääri tontilla aikalailla tasan viikon ajan. Tontilta on sinä aikana viety kertoman mukaan 30 kuormaa maata tai siis pääosassa kiviä. Osa vietiin murskaukseen ja osa siirrettiin tontilla toiseen paikkaan. Kuorma määrä kuulostaa silti huimalta, että laskua odotellessa.. Viime vuonna tähän aikaan teetettiin maaperätutkimus, koska huhujen mukaan maaperä saattoi olla kovin pehmeää. Tulosten mukaan maaperä piti olla varsin käyttökelpoista moreenia, mutta todellisuus olikin sitten kallioo. Suurinta osaa talonpohjasta valtasi kallio. Ei auttanut muu kuin kutsua paikalle kallion poraajat ja kasa dynamiittia. Vuoden omaa koloaan odottanutta "paskapönttöäkään" ei saatu nousevan kallion takia sinne minne piti vaan se nököttää nyt varsin lähellä talon kulmaa. Joku jo ehti pelottelemaan, että mahtaa haista sisälle saakka. Toivottavasti ei!!


Seuraavana olikin sitten vuodossa pedin teko. Salaojat asennettiiin itse ja kangasta asennettiin varotoimenpiteenä niille alueille missä kallio ei ollut vastassa. Salaojien kaadot ja kaikenmaailman hienot uudet systeemit tuottivat hieman päänvaivaa, mutta siirrettiin se vaiva vaivaamaan siinä vaiheessa kun asennetaan sadevesiputkia. Testatusti salaojat ainakin toimii!
Näistä voin toki myöhemmin tarkemmin selostaa jos se jotakuta kiinnostaa.


Ojien ja kankaitten jälkeen tärytettiin peti piukkaan. Piukkaan tärytettyyn hiekkaan piti vielä kaivaa vesiputki kohti kodinhoito huonetta. Syvemmällä sitä ei pystytty perille viemään vastaantulevan kallion takia.

Tästä alkoikin sitten valumuottien rakentelu. Siivuja meni yllättävä paljon. Kierrätys siivut ei piisunnu alkuunkaan vaikka kuinka isäntä teki niitä lisää niin, että varmasti riittää, loppui ne silti kesken. Seinämiä tukemaan tarvittiin kuormallinen hiekkaa. Kuorma-autokuski kuvasi osuvasti meidän rakennelmien ulkomuotoo: " Mitä ihmettä! Mä luulin, että tästä piti tulla talo eikä mikään h******n labyrintti.":) Labyrinttimainen muoto johtuu siitä, että taloon tulee niin sanottu rossipohja. Eli lattia rakennetaan tukien varaan niin, että sen alle jää tyhjää tilaa. Anturat pitään siis valaa ulkoseinien lisäksi vielä keskelle tukia varten. Lisäksi piti valaa pohjat tulisijoille ja antura ja pylväät terasseja varten.

Hetken jo vaikutti siltä, että tulee oikein kunnon hoppu ennen valua, joka oli tilattu lauantaiksi eli täksi päiväksi. Isännän piti olla töissä edellinen vuorokausi ja olikin. Ainakin melkein:) Kiitokset vain tuuraajalle. Lauantai aamua kohti vauhti vain kiihtyi ja perjantai-iltana otettiin jo muutamia juoksuaskelleitakin. Henkilökohtaisesti oli kyllä fysiikka aikalailla koetuksella kun kolmen illan ajan kärräsin ja kannoin tukihiekkoja miesten raudoittaessa. Vielä lauantai aamuna viimeisteltiin raudoituksia (joista voin myös halutessa laittaa enemmän juttua myöhemmin) kunnes huomattiin, että viemäri putki pitää vielä viedä anturan ali ennen valua. No ei auttanut muu kuin meikäläisen tarttua taas jo lapion varteen. Ei muuten ollut enään oksennus kaukanu. Sen verran otti koville, mutta sain kun sainkin kaivuttua kovaksi tärytettyyn maahan tarpeeksi ison ojan anturan ali. Samassa huomattiin, että tarvitaan viemäriputkelle myös suojaputki. Omalta tonilta ei tietenkään löytynyt sopivaa putken pätkää. Seuraavaksi päätettiin, turvautua naapuri apuun, mutta ei löytynyt sieltäkään. Ei auttanut muu kuin laittaa fiiatti syöntiin ja suunnata kohti saarenkulman keskusvarastoa. Putkilöytyi ja sopi kuin nenä päähän kaivamaani ojaan. Aikaa jäi vielä kahvitteluunkin ennen kuin Laurilan Betonin pumppuauto kaarsi pihaan. Pumppuauton pihaan kaartaessa kiinnitin heti huomioo siihen, että tällä kertaa ei ikä ainakaan kuskeja painanu. Apukuskilla ei vielä ajo-oikeutta tainnut ollakaan ja päämies oli kuin kopio 22-vuotiaasta pikkuveljestäni, joka myös pyörittää työkseen ison auton rattia. Epäilyt osoittautuivat kuitenkin jälleen vääriksi ja melkein hävetti, että itsekin sorruin luulemaan, ettei niin nuori voi vielä olla huippu ammattilainen. Päinvastoin, jopa kaikenmoista nähnyt isäpuoleni sanoi, ettei vielä kertaakaan ole nähnyt yhtä ammattitaitoista pumppuauton kuljettajaa.=) Melkein tuli mieleeni, että pitäisiköhän lähettää positiivista palautetta näin jälkikäteen ja piristää pojuan työpäivää. Vai pitäisiköhän sittenkin odottaa ensin laskua.. Valuhommat sujui kokonaisuudessaan varsin mallikkaasti. Koko toimitukseen kului tasan tunti ja betonia kului melkein 18 kuutioo. Välillä jo meinattiin pienentää tilattu määrä 16 kuutioon, mutta onneksi se jäi. Nälkäisen masun täyttämisen ja kamojen keräämisen jälkeen suunnattiin kotiin viikonloppua viettämään. Johan tässä kaksi viikkoa mentiinkin pääkolmantena jalkana. Melkein sai jättää turvakengät yöksi jalkaan.:) Tästä on hyvä jatkaa!


HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!


Ps. Meillä on edelleen käytävänä 6 vierailua äitienpäivän onnittelujen merkeissä! IHANAA!!