perjantai 18. marraskuuta 2011

Aatu 5kk

Keskiviikkona tuli taas yhtä suurempi lukema kuukausi mittariin=). Ens viikolla on vasta neuvola, joten mitoista ei ole hajua, mutta paljon muutakin on saavutettu! Nimittäin..
  • Suukusta löytyy kaksi hammasta. Kaksi ihanaa sahalaitaista tirrittäjää, joita ei vielä ole saatu ikuistettua, mutta joilla on niin ihana järsiä kaikkea.
  • Meno halut on valtavat. Niinpä kääntyminen selältä masulle onnistuu kuin vanhalta konkarilta. Ja tietenkään selällään ei olla enään hetkeekään.
  • Nostaa vattalihaksilla itteensä istuma asentoon. Äiskä vielä yrittää toppuutella. Bumbossa välillä hetki tönötetään ja luetaan päivän postia;)
  • Katsekontakti ja kommunikointi on ihan uudella tasolla. Asiaa riittäisi vaikka kuinka. Vielä ei onneksi vierasteta.
  • Vaatteita jäi melkein kokonainen vaatekoko pitämättä kun kasvaa humahdettiin.
  • Kerran päivässä syödään soseita ja silloin tällöin iltaisin velliä. Muuten tisua.
  • Päivisin nukutuaan 2-3 päikkärit 1-2h. Öisin heräillään 3-6 kertaa=(

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kirja suosittelu!

Tosi vähän oon ehtiny mitään lueskelemaankaan, mutta säännöllisesti tulee silti raahattua jotain kirjoja kirjastosta kotiin. Usein kirjastoreissun päätteeks joudun jäämään ulos vaunujen viereen odottelemaan heräämistä. Hissittömässä, parvekkeettomassa, neljännen kerroksen asunnossa keskellä cityä kun asutaan. Siinä tulee usein selattua kirjoja paremmin ja jyvät erottuu akanoista. Eräänä kertana selailin tätä:

Ja jäin koukkuun! Kerrankin rehellistä ja suomalaista tekstiä vauvaperheen arjesta. Pystyin samaistumaan melki koko kirjaan.  Välillä meinas tulla itku, mutta paljon useemmin tuli nauru. Myös moneen mieltä askarruttaneeseen juttuun sai täältä voimia. Tosi kivasti kirjoitettu.

Muutama lainaus kirjasta:

VAUVAN RUOKKIMINEN ON NIITÄ ASIOITA, JOISSA ÄITI EI VOI TOIMIA TÄYSIN OIKEIN, TEKI NIIN TAI NÄIN.


ON ERI ASIA AIHEUTTAA TURHAUTUMISTA KUIN TURVATTOMUUTTA.


AINA EI TARVITSE KULLATA MUISTOJA. SEN VOI TEHDÄ IHAN ITSE.

Kirjoittaja pitää myös blogia, johon en ole itse vielä ehtinyt tutustumaan, mutta se löytyy täältä: http://jetlagissa.wordpress.com/