perjantai 26. lokakuuta 2012

Tunika

Pitkään on pitänyt kokeilla myös ensimmäistä tunikaa. Kankaitakin on kerääntynyt ja itsellekin odottaa yksi ihana kangas kaavoittajaa ja ompelijaa. Ensin oli kuitenkin vuorossa hieman pienempi tunika. Serkun tytöllä oli synttärit jo hieman aiemmin syksyllä ja olin hänelle hänelle suunnitellut kohdistavani ensimmäisen kokeilun. Pari viikkoa sitten pääsimme kyläreissulle ja oli aika ryhtyä puuhiin. Pohjaksi piirsin ottobreesta kaavan, mutta kavensin ja muunsin sitä niin paljon etten viitsi tuota mallia edes mainita. Jälleen yllättävän hyvin onnistunut kokeilu. Simppeli tunika syntyi tällä kertaa pinkistä pilvikankaasta ja turkoosista resorista.





Tunika oli sopivan kokoinen ja mahtuu varmaan pidempäänkin. Uusi omistaja vaikutti tyytyväiseltä ja olikin pitänyt sitä kolmena seuraavana päivänä=) Hieman jäi harmittamaan helman huono tikki, jonka kaksoisneula jätti jälkeensä, mutta oli kuulemma kestänyt koossa ainakin ensimmäisen pesun=) Taas kohti uusia haasteita..


torstai 18. lokakuuta 2012

HUPPARI

Ensimmäinen ja viimenen tämän äipän ompelema huppari. Lopputulos tosin näyttää ihan hupparilta, jota ei kaiken tuskailun ja purkamisen jälkeen olis osannu kuvitella. Ensimmäiset taskut, ensimmäinen vuoritus trikoolla ja ensimmäinen vetoketju paitaan. Monta ekaa kertaa taas. Mutta joka tapauksessa päällähän se näyttää jo melkeistä hyvältä=) Materiaalina velour ja hupussa vuorina helikopteri trikoo. Yritinpä ottaa kuvaa valmiista vaatteesta, mutta assistentti ei ollut ihan samaa mieltä asettelusta;)



 
 Ja sit tietty vielä päällä=)



perjantai 5. lokakuuta 2012

Sataa sataa ropisee

Ihan mieletön sadepäivä on ollu tänään ja se näkyy. Meidän piha lainehtii ja tuntuu, että kaikki pihan ympärillä. Meidän tontin läphän siis virtaa oja, joka tulee vanhasta kuivatetusta järvestä. Joskus aikoinaan tällä tontilla on toiminut mylly virtaaman voimalla. Nykyään oja on siitä pieni muisto vain. Paitsi tänään! Edes keväisin virtaama ei oo noussut lähellekään tollasiin mittoihin ja naapurin isännät muisteli molemmat, ettei oo aiemmin nähny tällästä näillämain. Moni naureskeli rakennusvaiheessa meidän kivijalan korkeutta, joka on rossipohjan takia aikas korkea. Mutta onneksi on;) Iltapäivällä näytti tältä. Saas nähdä kuinka käy yön aikana kun on luvattu lisää sadetta..