on ollut minulle jotain mitä en ole ennen kokenut, enkä halua kokea uudelleen. Sunnuntai oli taas henkilökohtaisesti hyvin tahmea tonttipäivä. Yritin ojennella lankkuja miehille ja olla edes näennäisesti apuna, mutta jo kahden lankun jälkeen oli taas istuttava ja huilattava. Tyydyin siis kahvin keittoon, ruuan laittoon ja paikan päällä istuskeluun. Illalla tulikin sitten ennen kotiin lähtöä kaamea horkka. Tärisin ja hytisin kun haavanlehti. Sain kuitenkin vielä ajettua auton kotiin ja työnnettyä mittarin kainaloon, mikä näyttikin sitten jo tylyjä lukemia. Siittä asti onkin tullut sitten pysyteltyä peiton alla. Eilen illalla selvisin suihkuun ja tänä aamuna laitoin jo pyykkikoneen pyörimään, joten eiköhän se tästä pikku hiljaa..
Koskaan aiemmin ei ole tarvinnut olla töistä pois viikkoa tälläisen takia. Ja vielä enemmän harmittaa se, etten ole päässyt oleen mukana kun tontilla saadaan vauhdilla hommia eteenpäin. Tämän totaalisen pysähtymisen ja peiton alla makaamisen aikana on ainakin ehtinyt ajattelemaan asioita. Mieleen tuli myös vuoden vaihteessa tekemäni lupaus siitä, miten pidän itsestäni parempaa huolta. Ehkä tämän taudin oli tarkoitus herätellä minua tässä asiassa. Ihan kaiken vahvimmillaan vastustuskykyni ei varmastikaan ole ollut. Liikkunut en ole nimeksikään ja syönyt olen mitä käteen sattuu. Uudessa työpaikassa aloitus lasten kanssa ei varmastikaan helpottanut tilannetta. Ja vielä vaikka flunssa oli jo vaivannut parin viikon ajan painoin silti vaan menemään. Tähän voisi varmaan sanoa vaan, että sopii katsoa peiliin. Niin monesti olen peiton alta nyt vannonut, että kuinka alan pitämään parempaa huolta itsestäni ja nostan vastustuskykyni ihan uudelle tasolle. Täytyy toivoa, että se tällä kertaa toimii!
Siispä kohti parempaa ensi viikkoa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti