tiistai 30. elokuuta 2011

Aatun talvivarustus

 Äiskä rentoutuu edelleen käsitöiden parissa tai jotain näpräämällä. Aika vaan on kovin kortilla, mutta aina välillä jotain pientä valmistuukin. Tällä kertaa talvivarustusta pojulle. Pitihän niistä kuva ottaa mallin yllä. Malli vaan on niin touhukas kaveri, ettei meinannut tumput ja sukat tallentua millään tunnistettavasti. Lakkikin on vielä päättelemättä, mutta eipä se menoa haitannut. Kypärämyssyn tuo taitaa alleen kaivata kun en ommellut sinne vuoria. Muuten tuuli viukaa läpi..


Malli : Novitalta vauvan asusteet
Lanka: Novita Wool
Lankaa kului: 97g

Aatu on kova poika touhuamaan ja jumppaamaan. Päätä on pönötetty melki laitokselta asti ja hereillä olo aika pitäis viettää aina vaan pystyssä! Eikä yhtään auta vaikka äiskä koittaa vähän väliä muistuttaa, että olet vielä pikkuvauva eikä ne seiso tai istua pönötä. Äiskää vaan hirvittää ettei se käy selän ja jalkojen päälle..


Makuja ollaan vähän maisteltu. Iskän kanssa ainakin karviaista ja nakkiakin on nuolastu. Mami ehti äiskän silmän välttäessä kastamaan tuttia jäätelöön! Ja äiskä makustutti eilen banskua. Hauskaa oli taas.=)

tiistai 23. elokuuta 2011

Ensimmäinen huonekaluhankinta uuteen kotiin

Nimittäin tänään käyntiin valitsemassa uusi sänky. Vaikka kaikki tai ainakin suurin osa vanhoista mööbeleistä kulkee mukana niin sänkyä on koskenu erillinen sopimus alusta asti. Vanhaa ei sinne enää rahdata, mutta myöskään uutta ei tänne pilviin enää raijata. Nykyistä sänkyä en oo missään vaiheessa tuntenu omakseni ja oonki pitkään odottanu sitä hetkee, että pääsee omaan sänkyyn. Uni meikäläisellä tulee missä vaan (paitsi Satks:n synnytysosastolla), että siittä ei oo onneksi tarvinnu tinkiä. Isännys sen sijaan on valittanu jo useemman vuoden selkäjumia mikä johtuu liian pehmeästä ja upottovasta sängystä. Meikäläinen taas haluaa pehmeän pesän jossa kölliä, mutta kuitenki sängyn missä ei tarvi tulla merisairaaks keskellä yötä isännän kääntäessä kylkeensä. Lähtökohtana oli siis löytää sänky, joka olisi tarpeeksi jämäkkä ja pitkä isännälle, mutta pehmeä pesä minulle.

Päätettiin poiketa Porin reissulla Askoon kurkkaamaan monessakin mielessä ja sänkyhän sieltä lähti matkaan mukaan. Tai siis matkaan ei lähteny mitään, mutta tilaukseen. Ihan helppohomma se ei tietenkään taas ollu, mutta sentään 25% alennus sattui olemaan päällänsä. Sänky koostuu kahdesta runkopatjasta, jotka klikataan "klipseillä" yhteen. Isännälle löytyi "kova" sänky, jota sai 210 pitkänä, mutta meikäläisen pehmeetä sänkyä ei saaanukaan kun 200 pitkänä. 210 senttinen vaihtoehto olis ollu tuplahintanen. Niinpä halvemmasta versiosta tehdään erikoistapauksena yhtäpitkä. Alennuksen kanssa lisähintaa tuli onneksi vain noin. 50egee. Vaikka onhan se paljon jos ajattelee, että kyse on 10cm ja ulkomäöstä, mutta onnistui kuitenkin ja molempien toiveet saatiin toteutettua=) Toimitus aikaa on 4 viikkoa, mikä passaa meille mainiosti kun tarvetta ei ihan vielä ole.

Patjat on siis perinteistä Asko Bonnel mallistoa. Isännällä jämäkkä AAMU, jonka pitäisi kestää kiloja ja kulutusta ja meikäläiselle AINO, pehmeän ystävälle.=) Täytyy toivoa,että tämä osoittautuu käytössä kannattavaksi hankinnaksi. Unikulmaan meillä ei kyllä varat riitä..

kuva täältä

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Aatu 2kk

Jo kaksi  kuukautta tämän pienen ihmeen syntymästä! Välillä väsyttää ja välillä tuntuu, että mikään ei meitä nujerra. Harvemmin itketään ja aina vaan useammin pysähdytään naureskelemaan ja höpöttelemään. Sitterissä viihdytään jo muutama tovi. Kylpeminen ja peppupesu on lempipuuhia. Nyt ootellaan ja toivotaan, että päästään mukaan vauvauinti ryhmään. Ruokahaluja löytyy vaikka millä mitalla. Tissillä voitais notkua vaikka päivät läpeensä. Yöllä syödään pariin otteeseen. Yöni aloitan omassa pinniksessä ja aamuyöstä jatketaan unia useasti äiskä ja iskän välissä. Ensimmäinen rokotus saatiin neuvolassa suun kautta. Se sai pojun aika kärttyiseksi, mutta siitä selvittiin iltaan mennessä.=)


2kk
5750g ja 58,5cm

maanantai 15. elokuuta 2011

Meirän Aatu

Herkkulaisesta tuli Aatu 14.8.2011. Poika vain hymyili ja jutteli kummitätille koko seremonian ajan. Kaikki sujui mukavasti. Porukalla juhlia järjesteltiin. Äiskä teki kaakun=)

torstai 11. elokuuta 2011

Herkkulainen

Ei ole sunnuntain jälkeen enään vain Herkkulainen vaan saa ihan oikean ja oman nimen. Täytyy toivoa, ettei nimi miestä pahenna;) Juhlat pidetään mummilassa ja paikalle on kutsuttu vain 15 lähintä. Kutsuja näprättiin Herkkulaisen kanssa siihen malliin, että erillisiä  kiitoskortteja ei lähetetä. Kutsussa oli muistona sekä kuva, että pikkuruinen sormiväreillä painettu jalanjälki. Sen verran pikkumiehessä oli taiteilijan vikaa, että varpaat kipristeli minkä ehti. Kaikista ei siis tullut ihan muotovalioita, mutta ei ollut tarkoituskaan:)


 Tulevalla kotikylällä on perinteenä muistaa vauvaperheitä leipomalla rotinoita vauvan syntymän johdosta. Rotinoiden tarkoituksena on keventää tuoreen äidin taakkaa tuomalla leipomuksia, joita voi tarjota sitten kahvivieraille, jotka tulevat vauvaa katsomaan. Nykyään on vissiin myös yleistä vastaanottaa rotinat ristiäisten alla. Niinpä meillekin kurvasi kaksi kylän naista perjantaina rotinoita mukanaan. Ja niitähän oli! Etukäteen oli varoiteltu, että kannattaa tehdä tilaa pakastimeen, mutta ei ne kaikki olisi mahtunu meidän pakastimeen vaikka olis ollu tyhjä koko pakastin.. Oltiin ajateltu, että meille riittää ristiäisiin jälkkäriksi pelkkä kakku, mutta nyt saadaankin aikaan kunnon herkkupöytä. Nams!:P Mukana oli vielä kukka kimppu ja 5 pakettia vaippoja äiti-lapsi kerholta. Eikä me oltu suinkaan ainoita ketä perjantaina rotinoilla muistettiin. Samanmoisen määrän vastaanotti kaksi muuta vauvaperhettä. Kylällä kun on menossa oikea vauvabuumi=).


Päiväunia meillä nukutaan missä milloinkin ja koska parhaiten sopii. Toissapäivänä torkahdettiin äiskän viekkuun kun äiskä oikaisi päivän postia tutkimaan. Pienimies suuressa sängyssä=)

tiistai 9. elokuuta 2011

Raksalla taas

Jestas miten voi olla vaikeaa taas tämä blogin päivittäminen.. Asiaa olisi vaikka millä mitalla=) Pientä raksa päivitystä taas.

Katolle on noussut piippuja! Tai oikeita piippujahan noista on kaksi tiilistä ja loput ilmanvaihdon läpivientejä, jotka nyt sitten olosuhteiden sanelemana tuli kaikki julkisivu puolelle. Piiputhan on ollu viime syksystä asti valmiina katon rajaan, mutta nyt ne saatiin vihdoin pahimpien helteitten hellitettyä puhkastua katosta läpi asti. Piiput on vielä pellittämättä. Sen aika on sitten joskus. Aikamoinen tötsä viidakko;)


Yläkerran ikkunat on myös löytäny oman paikkansa. Vihdoin on yläkertakin kunnolla sateelta ja tuulelta suojassa.

Sisällä on listotettu ja asennettu laminaattia. Listat näyttää tosi hyvältä. Ainut "moka" on siinä, että menin maalikauppiaan suosituksesta sävyttämään katto maalin, joten katon paneelit on nyt ehkä häiritsevänkin eri väriset kun kyljessä kulkevat listat, joita ei oikein saanut mistään puuvalmiina, että oltais ite maalattu. Täytyy nyt kattoo kuinka paljon ero alkaa ärsyttämään.. Lattia on meidän mielestä kovin onnistunu. Kävijöiden kesken se on kyllä jakanut mielipiteet ihan kahtia. Siittä joko tykätään tai sitten ei oo kävijän tyyliä yhtään;) Vanhaksi riihen lattiaksikin sitä on sanottu. Parhaita on ollu kysymykset siitä, minkälainen lattia meinataan laittaa (laminaatin ollessa paikoillaan).


Nyt vaan ootellaan väliovien saapumista, että saataisiin jalkalistatkin paikoilleen.