sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Jo viikko

Nimittäin äitiyslomaa takanapäin. Entistä vähemmän pystyn olemaan laajentuneen vatsani kanssa raksahommissa mukana, mutta onneksi tekemistä ja puuhaa riittää muuten. Parin vuoden raksailun myötä on kyllä koti jäänyt pitkälle hoitomatta ja moni muu "olematon" asia roikkumaan. Viikon aikana oon vihdoin ehtiny pesemään jääkaapin ja kaikki toppavaatteet kesäkorjuun. Laitoin vihdoin myös ajokorttihakemuksen eteenpäin. Sukunimen vaihdos olisi pitänyt hoitaa viimeistään viime lokakuussa, mutta ehtiihän sen vieläkin.. Homma on jäänyt roikkumaan ja roikkumaan kun en millään olis tahtonu taas uuteen passikuvaan. Hetki ei tainnu ollakaan se parhain, kun en meinannu ite tunnistaa itteäni turvonneesta pärstä kuvasta.. Noh sielläpähän se sitten nököttää rahapussissa seuraavat 43 vuotta.

Pari viikkoa sitten raksan suuntaa koetteli pienoiset tulvat. Tontin kohdan rumpu veti onneksi hyvin, eikä meille tullut ongelmia, mutta kyllä se oja vaan aikas täynnä oli.


Karvianjokikin hieman levitteli reunojaan.


Ja joutsenet ui pelloilla tyytyväisenä. Ihan niinku siinä olisi ollut järvi aina.=)


Sisällä on jatkettu vedeneristys, laatoitus ja saumauspuuhia. Hitsi kun tulee taas heti paljon valmiimman näköistä


Pienet yksityiskohtien näpertämiset ja hiomiset ottaa tietenkin oman aikansa. Laattojen reunojen viistäminen nätisti ei oo mikään ihan yksinkertainen juttu..


Ai, joo ja ovet on saapunu. Takapihan terassin ovi on saanut jo nyt paljon kehuja ja ollaan siihen itekin ihan tyytyväisiä. Toistaiseksi vaikuttaa jykevältä ja toimivalta. Syksy ja talvi sen sitten näyttää, kuinka paljon sieltä puhaltaa. Kodinhoitohuoneen ovi on myös paikallaan ja siihen ollaan myös tyytyväisiä ainakin ulkonäkönsä puolesta. Lasi ovessa tuo mukavasti kodariin luonnonvaloa. Pääovi sen sijaan nököttää odottamassa asennusta. Ei kuulemma vielä kannata laittaa kolhittavaksi. Uusi ja toivottavasti sopiva karminpala saatiin raksalle menneellä viikolla. Menneellä viikolla ilmoitin myös Hapi-Keittiöille, että keittiökaappien runkojen valmistuksen saa aloittaa. Ovet ja tasot on ollu siellä jo muutaman viikon valmiina odottamassa viestiä, koska runkojen tarve alkaa olemaan ajankohtaista. Noin viikossa ovat luvanneet ne koota. Alkaa pikkuhiljaa jännittämään miltä keittiö näyttää paikanpäällä. Suunnitelmista voisi toki tehdä postauksen tännekin=)


Vappuna pidettiin pihan siivoustalkoot. Talven jäljiltä alkoi lumen alta paljastumaan aika karua näkymää. Pitkän talven aikana ulos kannetut roskat ja moskat alkoi pilkistämään lumen alta. Päätettiin pyytää tontille sekajätelava vaikka se tuhottoman kallista onkin. 120e/1000kg on kuitenkin sellainen hinta maksettavaksi, että ihan kaikkea ei lavalle raaskittu viskoa. Muoveista yms. kevyemmistä roskista se täyttyi kuitenkin rivakkaan tahtiin. Painavampien moskien jatkosijoituspaikka on vielä harkinnassa.. Jälkeenpäin osoittautui, että talkoot pidettiin justiiinsa oikeeseen aikaan sillä alkuviikosta tontilla on kuuleman mukaan vieraillu terveystarkastaja.. Tosin tarkastaja taisi olla sillä hetkellä off duty=)


Niin ja iso kiitos talkoissa mukana olleille Katjalle ja Jerelle ja aikasemmin viikolla auttaneelle äitille. Hermannin kanssa kahden meillä olisi ollu aika iso urakka=) Ja talkoissa tietty mukana myös raksakoira Wallu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti