sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Uusi vuosi ja uudet lukemat

Lomat alkaa olemaan vähissä:( Huomen aamulla pitäisi jaksaa nousta aikaisin ja olla työpaikalla jo 6.30! Tarpeeseen tämä on tullut. Joulun pyhinä vietettiin aikaa molempien kotona ja käytiin kaikissa mummuloissa. Meillä on vielä yhteensä 4 mummolaa. Se on aikas ihana juttu. Tapaninpäivänä pakattiin fiesta täyteen kaikenlaista tarpeellista ja hieman tarpeettomampaakin kamaa ja suunnattiin nokka kohti Ahlaista. Siellä vietettiin viikonpäivät. Onneksi Elle ja Tero oli käymässä yhden yön verran ettei ihan päästy mettittyyn..

On se vaan mukavaa kun on talvella lunta ja kylmää. Päästiin potkukelkkailemaan, pilkkimään, uimaan avannossa, kierimään saunasta lumihangessa, tekemään lumiveistoksia, retkeilemään myrskylyhdyn valossa ja samoilemaan jäällä ja saarissa. Mukana menossa tietenkin myös lumikoira Wallu, joka paineli menemään vaikka lunta oli paikotellen koiran verran;).



Viikkoon mahtui pari päivää, jolloin mittari heitti plussalle. Aloin pyörittelemään palloa tehdäkseni lumiukon ja kohta mukana menossa olikin koko poppoo. Tuloksena olikin varsin mallikkaita lumiveistoksia, jotka ikävä kyllä eivät kestäneet montaakaan tuntia siinä vesi tuhrussa. Mutta mukavaa oli!


Tultiin Ahlaisista kotiin jo perjantaina kun ilmestyi muitakin halukkaita mökkeilijöitä. Kanasessa olikin sitten tullut lunta viikon aikana vielä hieman enemmän. Johtotähtikin on hautaantunut jokseenkin kinokseen. Eilen päivällä suunnattiin hankkimaan välineitä lumenluontia varte ja startattiin kohti tonttia. Aikas ihanat lumimaisemat ja joka puolella puolen metrin lumivaippa. Ei muutakuin kola käyntiin. Hiukan kokeiltiin myös uutta joululahja sahaa ja hommailtiin jotain pientä. Toivottavasti kohta päästään jatkamaan hommia oikein kunnolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti