sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Juhlaa ja lunta

Viikonloppu on sisältänyt paljon kaikenmoista. Pizza ja herkkuperjantaita. Launtaista viikon kauppareissua, jolloin äiskän auto päätti jäädä pihaan ja oli lähdettävä pakettiautolla ostoksille. Päikkäreitten jälkeen suunnattiin äitini veljen yllätys 50v juhlille korpeen. Rakas poikamme pomppi menemään kuin duracelpupu kymppiin asti illalla. Ruoka ja kakku maittoi, jonka jälkeen saunottiin kotasaunassa. Saunasta tultua mestari aloittikin suoraan tanssimaratonin äitin, mummin ja Ullan laulaessa karaokea. Juhlien aikana tuiskas lunta koko päivän. Illalla kotiin lähtiessä tietä ei enää ollu ja äiskän ohjastamana oltiinkin ekaa kertaa ojan pohjalla. Kuusi miestä ei saanut autoa liikahtamaankaan jäisellä ojanpientareella, joten sielläpä odoteltiin traktoria apuihin. Kototielläkin oli paikoin yli puolimetriä lunta, mutta tutulla tiellä siitä selvittiin jo paljon mukavammin.

Juhlissa siis syötiin ainaski kakkua, halailtiin ja tanssittiin;)




Myöhäsestä illasta huolimatta laitettiin aamulla kello herättämään ja suunnattiin kohti perheuintia. Unnin päälle vielä hetki metsäkoneen touhujen ihmettelyä melkein omasta pihasta ja lumitöitä urakalla. Kyllä uni maittaa... Vielä kun saataisiin viikkosiivous suoritettua ja pestyä ainakin kolme koneellista pyykkiä niin eiköhän siinä oo jo touhua tälle viikonlopulle;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti