keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Aatu 7kk

Nyt jäi juhlallinen puolen vuoden ikä vallan postaamatta. Itku sentään, mutta eiköhän silti jatketa eteenpäin.=)  Herra on jo 7kk ja varsinainen herra pienestä toukasta onkin tullut..

´
  • Ryömimällä painetaan uskomatonta vauhtia kohteesta toiseen. Olkkarista keittiöön. Keittiöstä eteiseen. Olkkarista makkariin ja aina vessaan ja kodinhoitohuoneeseen asti. Yleensä sinne missä äiskä jotain puuhastelee. Vauhti määräytyy tietty sen mukaan kuinka kiinnostava juttu kohteessa odottaa.
  • Konttausasennossa nytkytellään, mutta kun eteenpäin meinataan lasketaan masu lattiaan.
  • Kaikki kielletty on niin pirun kiinnostavaa, kuten puukopat, takanluukut, pistorasiat ja sähköjohdot.
  • Herra osaa myös näyttää tunteensa entistä paremmin. Erityisesti harmistumisensa kiellettäes koskemasta jotain edellä mainituista.
  • Touhuta pitäisi 24/7, joten ehjät yöunet on edellen hakusessa. Yhtenä ihmeiden yönä päästiin melkein 8 tuntiin kerralla. Muulloin ei toiveita=(
  • Päiväunet on alkanu maistumaan ulkona vaunuissa. Nyt kun se muuton myötä on ollut mahdollista. Unet on hieman pidentyny. Yleensä n. 2 tuntia ja jääneetkin päivän ainoiksi.
  • Vaipan vaihto hoitopöydällä on yhtä painia. Jatkossa meillä taidetaan suosia housuvaippoja..
  • Pukemistilanteissa saa ottaa heti toisen erän.
  • Äiti on aika pop tällä hetkellä. Eikä muut sitten juuri kelpaakaan silloin kun äiskä on saatavilla. Äiskälle myös näytetään tunteetkin ja kitistään väsymystä yms. Äiskä yrittää kumminki säästää omat turhautumisensa muualle..
  • Herra on kova juttelemaan ja seuraa kiinnostuneena suun liikkeitä lähelle päästyään. Parhaita on aamut, jolloin mies herää iloisesti höpöttäen ja tulee ensimmäiseksi antamaan kuolapusun poskelle kun huomaa että äiskän silmät aukeaa. ( Aiemmin ei kannatta herraa ylös nostaakaan;))
  • Musiikki on myös nyt kovaa huutoa. Erilaiset biitit saa jalat nytkymään ja hyppykiikun huutamaan armoa.
  • Ruokahalu on mahdoton. Aina pitäisi olla jotain suuhun laitettavaa ja annokset on yleensä äijä luokkaa. Tisuakin nautiskellaan vielä useemman kerran päivässä.
  • Päivisin yritetään käydä ainakin kerran pulkkaretkellä wallun kanssa.=)
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti