lauantai 8. elokuuta 2009

Harppaus eteenpäin

Jee! Taas on päästy harppaus eteenpäin. Muotit sai täytettä tiistaina. Ja, jotta homma ei olisi ollut vieläkään tarpeeksi yksinkertainen... Valumuotit antoi jostain ihmeen syystä periksi sen verran, että kaavailtu määrä betonia ei riittänytkään, vaikka määrä oli laskettu hieman yläkanttiin. Onneksi auton kyytissä oli justiinsa sen varren että kaikki tarpeellinen saatiin kerrasta valettua. Betonin annettiin kuivahtaa vuorokauden aikaa. Keskiviikkona ja torstaina olikin sitten vuorossa muuraustalkoot. Ja, jotta tämäkään ei olisi ollut päivän selvä juttu... Tuli ongelmia säköpuolen kanssa. Kun piti saada betonimylly käyntiin huomattiin, että uuden sähköjohdon (liittymän) kytkennässä oli hieman vajavaisuuksia. Ei muutakuin Vatajankosken miehiä odottelemaan. Miehet hoiti hommansa parissa tunnissa ja hommia jatkettiin. Seuraavaksi kapuloita laittoi rattaisiin itte mylly! Jälleen ongelmia sähköpuolen ongelmia. Muutaman puhelun jälkeen saatiin paikalla naapuriapua ja hommaa päästiin tällä kertaa ihan oikeasti jatkamaan. Niin ja kuvassa on paikalla paloauto, koska veden saanti tontillekaan ei ollut ihan kerrasta poikki juttu vaan tuhrattiinpa muutama tunti ja kilometri senkin asian kanssa. Tälläin saatiin paikalla loppuviimeks tarpeeks iso tankillinen puhasta vettä;)

Ilma oli melko lämmin ja se oli laittanu meikäläisen inhotuksen aiheetkin taas liikkeelle!!!! Tämä kaveri luikerteli juuri valetun anturan kyljessä. Kohdasta mistä oli just ravattu useemman kerran Jeren kans harkkopino sylis. Ei voinu olla mikään kovin säikky kaveri.

Muuraushommien jälkeen päästiin vetämään sadevsei ja salaoja putkistoja. Työmaata seuranneen kommentin mukaan pitäs olla viimisen päälle tehty ny;) Ojien peiton jälkeen patolevyä kivijalan juureen ja rytoxeja levittelemään. Kerrankin joku asia luisti. Styrox-levyt oli useimmiten just sopivan kokosia tässä isossa palapelissä:) Seuraavaksi vuorossa olikin täyttö hommia. Tutti toi kuormia erilaisia kuormia hiekkaa ja kivijalka sai sisäänsä lattia täytettä, joka täryllä puskettiin piukkaan.

Tämän viikon aikana onkin sitten etsiskelty puutavaraa ja pystytetty runkotolppia. Nyt alkaa jo näyttämäänkin siltä, että jotain on saatu aikaiseksi.
Tällä hetkellä näyttää tältä. Nyt sitten vain odotellaan kattotuolien saapumista ja puutavaran saamista. Kattotuolit luvattiin tulevalle viikolle. Niin sopii toivoa. Myös ulkovuori paneelit pitäis saapua viikon aikana tontille. Huomenna puretaan ja rakennetaan telineitä..

2 kommenttia:

  1. Ihan hurjana tapahtunu kaikkee... viralliset palaverit kaupungintalolla ja muuta. Hui, kuinka aikuista :) Tsemppii! Jouluksi jo asumaan? :) T. Mya

    VastaaPoista
  2. Jos täksi Jouluksi niin sitten pitää muuttaa autotalliin;)

    VastaaPoista