maanantai 6. huhtikuuta 2009

Vänköötä vänköön perään..

Kuluneen viikon ja viikonlopun aikana on puita kaatunu tontilla. Välillä lepposammissa ja välillä vähemmän lepposissa tunnelmissa. Aika paljon ollaan omasta mielestä käsipelillä saatu aikaa. Kroppakin on saanu hieman kyytiä sohjossa polkiessa. Ihan kauheasti ei uskalla ennen lupa-asioita lähteä puita kaatamaankaan, mutta kyllä siellä jo talon kokoinen aukko ammottaa:) Huomaa muuten, että sana mahdollisista uusista kyläläisistä on kiirinyt. Tontilla on havaittu jo pientä trafiikkia ja eräs herrasmies uskaltautui juttusillekin.

Siitä asti, kun ensimmäiset mallit pohjapiirrustuksista saatiin on kovin mietitty pitäiskö sittenkin tehdä jotain toisin. Vaakapuntariin asetettiin paljon plussia ja miinuksia. Tuntuu siltä, että välillä on kaikki heittäny häränpyllyä. Eniten miettimään on laittanu keittiön paikka sekä kodinhoitohuoneen koko ja käytännöllisyys. Tällä hetkellä ollaan sitä mieltä, että alunperin suunniteltu on sittenkin se paras vaihtoehto. Lämmityksen kanssa ollaan päädytty vesikiertoseen poistoilmalämpöpumpun kera.

Huomenissa mennään sitten taas piirustusten äärelle pitämään palaveria. Saas nähdä mitä se tuo tullessaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti