sunnuntai 21. syyskuuta 2014

PERUNAA

Eilen oli perunannostopäivä. Ei ihan omasta maasta (vielä), mutta mummilasta. Olipas mukavaa, että päästiin mukaan. Uusi elämys jälleen pikkumiehelle, joka höpöttikin sitten koko ajan kuinka näistä tulee kyllä masu täytee. Reippaasti tuo pikkumies ämpärinsä kanssa kulki ja keräsi.< 3


maanantai 8. syyskuuta 2014

Treenit

on lähtenyt käyntiin! Molemmat kuntosaliohjelmat harjoiteltu ja kokeiltu. Kropassa tuntuu aikasta muikeelle ja nälkä on ihan koko ajan. Ohjelmat sisältää paljon meikäläisen suosikkeja (Not!). Kuten askelkyykkyä, askelkyykkyä yhdellä jalalla, dippiä ja punnerruksia. Sumo kyykyt kahvakuulalla poltteli kanssa aika mukavasti takareisiä. Positiivisesti yllätyin itekin, että sain kaikki tehtyä.;) Että siitä lähetään.. 

Palauttelin myös viikon ajan pitämäni  ruokapäiväkirjan. Palautteen melkein jo arvaan;)