perjantai 24. elokuuta 2012

Kettu Repolainen

Niin oli vaan alettava ompeluhommiin kesken kiireisen työviikon kun iski valtava inspis. Olin jo aiemmin ostanut turkoosi-valkoraidallista trikoota paita värkiksi ja mielessäni näin siinä ketun aplikoituna. Mistään en vaan löytänyt mieleistäni kettua. Oma peukalo kun on keskellä kämmentä tuon piirtämisen suhteen. Keksinkin pyytää apuja luovaakin luovemmalta työtoverilta, ystävältä, joka poikiensa kanssa innostui suunnittelemaan mitä ihanampia kettuja toteutettavaksi. Näistä ainakin ensimmäisenä pääsi toteutukseen pystyhäntä kettu. Ideanani oli, että kettu jatkuisi paidan edestä takakappaleelle ja siellähän se nyt luikkii;). Ihan pakko oli blogata likainen käytössä ollu paita. Ja vieläpä keskeneräinen kun innostuksissa jäi toisen puolen poskikarvat tikkaamattaa=)


Voi, että kun voi ihminen olla taas ilonen onnistumisestaan! Ja mikä parasta yhteistyö saa jatkoa sillä monta ihanaa ideaa odottaa paperille luonnosteltuna toteuttajaa;)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kiviniitty

Ennen töihin paluuta käytiin vielä nautiskelemassa parista reissusta. Toisella reissulla suunnattiin iskän ja mummelin kanssa Mouhijärvelle ja siellä Kotieläinpuisto kiviniittyyn. Oltiin mietitty, että jossain "lasten jututssa" olis kiva käydä, mutta Aatu on vielä niin pieni ettei mihin kään muumi maailmaan kannata lähteä. Loppupeleissä puntariin jäi Merikarvian Koivuniemen Herra ja Mouhijärven Kiviniitty. Molemmissa aimo annos maalaiselämää ja kotieläimiä. Olin käynyt Koivuniemen Herrassa muutamaan otteeseen, joten ihan kiva oli päästä uutta katsastamaan. Lähtiessä aateltiin, että tuskimpa pikkumies vielä mitään ymmärtää tai osottaa kiinnostusta, mutta PÄINVASTOIN. Siellä töpsöteltiin pitkin maita ja mantuja eri eläimiä ja ympäristöä ihmettelemässä. Rohkesti vaan käsi aidan raosta. Oli siellä sitten possu, kani, kili tai jakkihärkä! Parasta taisi olla kun sai syöttää lampaille ja kileille heinää, pupulle porkkanaa ja silittää possua (eksyipä se sormi töpseliinkin..). Kiva päivä ja sopivasti nähtävää ja tehtävää. Isommille lapsille olis ollu trampoliinia, pomppulinnaa ja sähköautoja. Ehkä sitten parin vuoden päästä uudestaan!




sunnuntai 5. elokuuta 2012

Back to work

Niin se loppui kotoilut ainakin tältä erää. Kolme ensimmäistä työpäivää lusittuna. Kovin jo odotinkin töiden alkua, mutta sitten taas toisaalta ensimmäisen päivän lähestyessä tuli haikeus, jännitys ja pohdinta siitä oliskohan kumminki pitäny olla kotona. Kynnystä töihin menoon ja siellä pärjäämiseen ilman megalomaanista koti-ikävää lievensi se lähtökohta ettei pikkumies tarvinnut vielä viedä hoitoon. Lomailevat ensin elokuun iskän kanssa ja sitten alkaa arki rullamaan hoitoringin kanssa, johon kuuluu iskä ja mummut. Ei siis lainkaan hullumpaa.=) Enimmäiset päivät ja illat on sujunu niin äiskältä kun pojaltakin. Reippaasti on vilkutettu perään ja töistä tullessa töpsytelty ilosena vastaan. Iltakiukuttelutkin on ainakin toistaseksi jäänyt vähälle. Äiskä on kyllä aika totaalisesti nollannut päänsä kotona olo aikana työasioista ja onkin saanut jankata niitä oikein urakalla. Eiköhän se tästä lähde=)

Osansa haikeutta tuo myös se, että omille jutuille on entistä vähemmän aikaa. Joten ompelukset sun muut on vielä harvinaisempaa herkkua! Tässä kuitenkin muutamia jo aiemmin valmistuneita juttuja. Kaikki sellasia joille ei ole tiettyä saajaa vaan ne on tehty "jämistä". Liian pienistä paloista tai sitten kankaista jotka on jääny omasta tarpeesta yli. Pipoja, vauvatumppuja ja huiveja. No onpahan jemmassa sitten jotain mitä antaa kun osuu sopiva saaja matkan varrelle;)