keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Arki koittaa!

Laivareissu reissattu ja humputtelut humputeltu. Arki koittaa. Tänään vietiin jälleen hieman puutavaraa tontille. Tie kesti ja johtotähti suoritti nappi reissun tontille. Nyt on kakkosnelosia varaston seinien koolauksia varten. Saatiin myös vihdoin tänään räystäät valmiiksi asti. Jes! Perjantaina pitäisi tulla apuja tontille, että saadaan vihdoin varaston ovi paikoilleen ja ikkunat tiivistettyä. Ai niin ja välipohjan villotus on valmis. Jes! Pieniä askelia, mutta koko ajan kuitenkin lähempänä valmistumista. Ensimmäistä kertaa näin viime yönä unta joskus valmistuvasta kodista. Se oli kyllä aivan erilainen unessa kun mitä oikeasti tulee olemaan. Unessa valmistui jo huoneita sisustusvaiheeseen ja etsin kalusteille omia paikkojaan. Muistan miettineeni laittaako sänky kiettiöön ja olohuoneeseen... Mistä ne kaikki oudot unet tulee?

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Viikonlopun viettoa!

Tänä viikonloppuna ei ole tontilla hommailtu. Isäntä on ollut töissä ja muu aika onkin vietetty tavalla tai toisella allekirjoittaneen syntymäpäiviä. On ollutkin oikein mukavaa ajan kanssa kahvitella ystävien ja perheen kanssa. Sain lahjaksi ikioman Nintendo Wiin (ja ikää oli..). Nyt onkin sitten mennyt pari iltaa sillä mätkiessä. Sain jo käteni niin kipeäksi, että luovutin. Isäntä vielä jatkaa ja rikkoo ennätyksiään. Mukavaa vastapainoa tontilla hytisemiselle.:) Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus vielä vähän jatkaa irtiottoa ja suunnata laivaristeilylle syömään ja rentoutumaan.

Vaikka viikonloppu on huilittu niin viikolla on jotain pientä väkerrelty. Koolattu ja villotettu varaston kattoa ja tehty reikä kyseiseen kattoon, jotta toiseen kerrokseenkin saisi jotain säilöttyä. Eteneminen ei tällä hetkellä päätä huimaan, mutta ehkä tässä vaiheessa onkin hyvä ottaa hieman löysemmin rantein. Toivottavasti reilun kuukauden kuluttua ollaankin sitten paahtamassa jo talon merkeissä. Lunta vaan tosin satelee koko ajan lisää. Täytyypi toivoa, että tässä tapauksessa uusi lumi on vanhan surma.

Viikkoja sitten meillä kävi Skaala ovien ja ikkunoiden edustaja tekemässä tarjouksen "huippu" energiatehokkaista ovista ja ikkunoista. Ollaankin nyt yritetty saada tarjouksia kilpailevilta tahoilta. Reagointi pyyntöihin ei ole taas ollut kovinkaan nopsaa ja ehdittiinkin jo ajattelemaan, josko homma kulkee samalla tavalla kun putkitöiden tarjouskipailun kanssa. Ajan kanssa tarjouksen on tehnyt nyt Pihla-ikkunat ja huomenissa pitäisi Domuksen edustajan tulla tänne meille tarjousta tekemään. Saas nähä!

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Missä mennään?

Päivät on kulunu harmituksesta selviytymiseen ja uusien työkalujen kohlimiseen. Kaikenmaailman ilmoituksia on saanut naputella ja kuitteja viedyistä tavaroista etsiskellä. Tässä ei taas voi muutakuin todeta, että asiallinen kirjanpito olisi paikallaan, mutta kun se meinaa vaan aina välillä päästä rempsahtamaan. Noh, ehkä sen edestä tekee hiukan töitäkin jos saisi viedyistä tavaroista jonkinlaista korvausta.

Ajattelin laittaa muutaman tilannekuvan siitä mihin päästiin ennen taukoa. Isäntä on touhunnut kattojen koolauksien kanssa. En oikein vieläkään ymmärrä millä se on ne itekseen saanut kattoon lyötyä, mutta siellä istuvat. Sekä varaston puolen sisäkatto, että katoksen puolen katto on nyt koolattu. Myös viimeiset ulkovuorauslaudat lyötiin seinään katoksen puolelle. Hieman jäi paneeleita uupumaan. Ne saadaan sitten joskus myöhemmin seinään.


Timo kävi myös tontilla viime sunnuntaina pitkästä aikaa. Hieman jännitt, että kuinka iso osa meidän kokasteluista saa purku tuomion, mutta pääasiassa saatiinkiin ohjeita miten tästä jatkaa.:) "Buderus" päätti myös alkaa taas yhteistyöhön ja kuljetti reilun kuukauden matkalla olleet kipsilevyt tontille asti. Saatiinpa kyytiin vielä hieman puutavaraakin. Taitaa olla viimeisiä hetkiä taas kuljettaa tavaraa isommalla autolla ennen kuin tämä lumimäärä muuttuu loskapaskaksi. Nyt on siis taas tiedossa iltapuhdetta tontilla oikein urakalla.
Ai niin ja kuultiin myös, että ollaan saamassa jo heti pian uusia naapureita:P

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

ISOA HARMITUSTA!!

Ja jotta ei hommat olisi lähtenyt vaihteesta rullamaan hyvin. Päättivät pitkäkyntiset iskeä rakkaalle raksallemme. Vieden mukanaan kaikki vähänkään jälleenmyynti arvoa omaavat työkalut ja koneet.:( Reilu vuorokausi oltiin poissa tontilta ja näin siinä sitten kävi. Ei auta muuta kuin odottaa vakuutusyhtiön päätöstä ja lähteä työkalukaupoille jälleen, jotta saadaan hommat jatkumaan. Hieman sellainen samanlainen pahaolo iski kun taannoin aiemmin entinen autoni, silmäteräni, civiccini lähti pitkäkyntisten matkaan. Miksi joku haluaa kajota toisen omaan? Sitä ei vaan pysty käsittään..