sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Kevättä odotellessa

Pakkanen ajoi nyt meidätkin tontti hommien osalta kotiin. Viikolla oli niin paljon muuta puuhaa, että juuri ja juuri saatiin laina biilillä puutavaraa tontille jatkoa odottelemaan. Loppuviikon isäntä teki paljon palkkahommia ja kaiken kukkuraksi venäytti selkänsä. Sunnuntaita onkin sitten vietetty sohvalla pötkötellen ja nakkikseen ulkoillen. Itsekin olen ehtinyt lataamaan akkuja. Heiluttamaan hiukan puikkoja, lukemaan muutaman lehden ja ennen kaikkea seuraamaan suomalaisten menestymistä olympia jääkiekossa. Huomenna olisi töissä tiedossa päiväkodin olympialaiset. Täytyypi toivoa, että pakkasherra suo mukavan ulkoilu kelin.

Laitanpa vielä muutaman kuvan valmistuneista sukista. Nämä siniset sukat osoittavat hyvin sen miten en ole ennen saanut edes yhtä sukkaa valmiiksi asti. Jossain tarmon puuskassa olin ne ainakin kymmenen vuotta sitten alottanut ja nyt ne löytyi saarenkulmalta vaatehuoneen perukoilta. No nyt ne mukavasti lämmittävät meikäläisen jalkoja.

Myös nämä pikku töppöset olin jo aloittanut aiemmin. Silloin en vielä yhtään tiennyt kuka ne tulee saamaan. Nytpäs tiedän kenen pikkuisia ne varpaita ne saavat ensi talvena lämmittää=)

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Ihanaa ystävänpäivää!

Olen muka ollut niin kiireinen, etten tänäkään vuonna saanut muistettua ystäviä, jollain kivoilla ylläreillä. Aloitin kyllä, mutta en saanut valmiiksi. Ehkä sitten ensi vuonna. Vaikkakin miksi se pitäisi olla aina vaan 14.2 kun ystäviä muistaa. Ehkä voisin laittaa postia matkaan hieman myöhemminkin:)

Viimeinen viikko on mennyt taas aikamoista kyytiä. Viime viikonloppuna suunnattiin nokka kohti turkua, jossa tytöt suuntas viettämään lauantaipäivää kaupungille ja isännät punttitreenille ja avantouimaan Ruissaloon. Ilta "kruunattiin" Turkuhallissa TPS-Ilves matsilla. Sunnuntaipäivä ihmeteltiin rakennus- ja sisustusmessuilla. Tuntui jotenkin, että tänä vuonna oli tosi paljon enemmän väkeä liikkeellä kuin viime vuonna. Niin esittelijöitä kun messukävijöitä. Aika huojentavaa oli silti kävellä nyt monen sellaisen pisteen ohi mistä on jo ratkaisut tehty. Esim. kattomateriaalit ja lämmitysmuodot ja järjestelmät. Tosin viime vuoden messujen aikaan ei vielä tiedetty edes, että milloin aloitetaan ja mihin ja mitä rakennetaan. Monta päätöstä on tässä välissä ollut tehtävänä. Sen verran messuilta jäi käteen, että huomenissa pitäisi olla tulossa kylään Skaalan edustaja tekemään tarjousta ikkunoista ja ovista. Jälleen siis edessä vaikeita päätöksiä ja valintoja.

Mahdollisuuden tullen ollaan myös viikon aikana iltaisin suunnattu tontille. Muoveja ja papereita ollaan yritetty autotallin varaston seinille saada. Aikamoista ähellystä ja meikäläinen joutui antaamaan jo yhtenä iltana erävoiton pakkaselle kun en enään pystynyt sormiani määräämään. Täytyykin tästä suunnata toppahousuja korjaamaan, että ne vielä tämän talven toivottavasti viimeiset pakkasviikot lämmittäisivät.

torstai 4. helmikuuta 2010

Näin sitä mennään

Olen kuullut nyt monen puhuvan hyvää piikkimatoista, joita joulun alla paljon markkinoitiin. Tähän mennessä olen vain naureskellut moiselle kapistukselle, mutta nyt positiivisten kommenttien perusteella on minunkin kiinnostumiskynnys ylitetty. Mukavasti kuulemma rentouttaa ja virkistää väsyneitä ja jumittuneita lihaksia. Ajattelin sitten vain yhtäkkiä poiketa hakemaan moisesta kapistuksesta halpaversion Tokmannista. Mutta jälkeenpäin oon voinut taas todeta että helpommin ajateltu kuin tehty. Jo Tokmannilla sanottiin menekin olleen niin kova, että koko Suomesta ei taida tällä hetkellä löytyä. Tilauksessa kuulemma on, mutta eivät ole listalla ensimmäisenä niitä saamassa. Minä plikka en uskonu vaan painelin seuraavana päivänä paikalliseen Halpa-Halliin. Samaa ei oota tarjottiin sielläkin. Tänään vielä riitti sisua yrittää kahdesta paikasta ja nyt voin todeta, että taitaa olla parempi unohtaa haaveet piikkimatto testistä ainakin hiukaksi aikaa..

Ihana talvi jatkuu edelleen. Helmikuun loppuun voisi tehdä kyllä tilauksen siitä, että tämä talvi loppuisi yhtä äkkiä ja huomaamattomasti kuin alkoikin. Eräänä päivänä menneellä viikolla oltiin Wallun kanssa lenkillä mätäsnevantiellä ja nähtiin ihanan outo valoilmiö pitkästä aikaa!

Mylly parka kuvastaa hyvin lumimäärää mikä valtaa tonttia tällä hetkellä:(


Räystäiden väkerrys puuhissa on edetty siinä määrin, että telineet voitiin purkaa yhdeltä nurkalta pois tieltä. Hommia piti paiskia enemmänkin viikonloppuna tai ainakin kuljettaa tarvittavaa materiaalia tontille. Johtotähti 2 jätti kuitenkin meidät ensimmäistä kertaa tienpäälle, kun puolet kuormasta oli saatu kerättyä jo kyytiin. Noitten ainoitten liikennevalojen väli tuntuu olevan kohtalokas meidän johtotähdille kun edellinenkin jätti aiemmin aivan samaan kohtaan. Toiselle puolen tietä vaan. No ei muuta kuin soitto luottomiehelle, jonka avustamana auto saatiin asemanpihaan. Tuntien tutkimisen jälkeen vikakin löytyi. Kytkinlevy oli antanut periksi:( Myös punaínen paholainen on alkanut nikottelemaan ja suuntaa tohtoriin huomenna. Täytyy toivoa, että saadaan molemmat biilit kuntoon pian, ettei jouduta vallan kävelymiehiksi.


Ja sitten vaihteesta käsitöihin. :) Tällä kertaa valmistui Huopanen langasta "koppa", jossa voin säilyttää keskeneräiset työt ja nostaa ne aina iltasen viereeni soffalle.

Lataamani kävijälaskuri näyttää sellaisia lukemia, että täällä täytyy jonkun muunkin käydä kurkkimassa. Olisi kiva kuulla kommentteja ja kuulumisia kun sivuilla poikkeilette:)