torstai 28. tammikuuta 2010

Pakkasta vaan.

Vielä ainakin seuraavat kaksi viikkoa. Jokin on imenyt meikäläisestä energiatkin melkein miinukselle. Aina ei meinaa millään jaksaa koko päivää loppuun asti. Ehkä tässä kylmyydessä lämpimänä pysyminenkin vie jo niin paljon energiaa, ettei sitä enään illalla meinaa riittää ja ilta menee sohvalla hornaamiseen. Olen silti ollut aina sohvalla hornaaja, mikä tarkottaa sitä, että harvemmin pysyn illalla hereillä telkun vieressä kymmentä minuuttia pidempään.

Töissä ollaan myös eletty aikamoisia extreme päiviä kun henkilökunnan sairaslomien lisäksi lämmin vesiputki sanoo sopimuksensa irti puoleksi viikkoo ja lämmityskin joudutaan katkasemaan puoleksi päiväksi sillä aikaa kun ulkona paukkuu -20 pakkasta ja käy jäätävä viime. Noh aina sitä voi oppia uutta ja huomata selviävänsä mitä haastavammista ja ihmeellisimmistä päivistä.
Isäntä sen sijaan on saanut, jonku ihme energiapaukun noitten tonttihommien kans sen jälkeen kun alkoi seiniä villottamaan. Toistaiseksi on kuulemma hommat sujunut ihan mukavasti. Iltaakaan en saanut sitä kotona viettämään nyt kun valon kanssa pystyy jotain tekemään. Viikon päästä olisi jälleen myös tarjolla turun messukeskuksessa sisustus ja rakennusmessut. Hiukan olisi haaveena päästä siellä piipahtamaan. Samana viikonloppuna olisi myös kaksi hyvää ystävää menossa Raumalle Irinan keikalle ja sinnekin tekisi niin kovin mieli. Vaikeita päätöksiä.

Viime aikoina on tullut surffailtua aika taajaan netissä. Monillakin sivustoilla ja teemoilla. Yksi näistä on huuto.net. Aikaisemminkin olen vähän jotain sieltä huudellut esim. tämän ihanan kulmaan sopivan työpöydän, jonka ääressä tälläkin hetkellä naputtelen. Yllättävän hyvin on toiminut kaupat ainakin tähän asti. Viimmesimmän huudon tein pari viikkoa sitten. Tällöin huomioni kiinnitti maalaisromanttinen sisustuspaketti, jonka kerrottiin sisältävän aidosti vanhaa. Näytin kuvia isännällekin, joka oli sitä mieltä myös, että pitäisi piruuttaan kokeilla. Ja niinpä sitä saatiin postista kasa vanhaa tavaraa, joku voisi sanoa roinaa, mutta meille aarteita.
Kopat saa ehkäpä tulevaisuudessa uuden värin kylkeensä;)
Ruostuneita perus öljylamppuja nyt löytyy lähes joka talosta, mutta
Tämä oli miedän mielestä tosi hieno!

perjantai 22. tammikuuta 2010

Mihin se aika oikein katoaa!!

Nyt on taas se aika vuodesta kun tuntuu, että mitään ei ehdi. Tuntuu, että päivät kuluu töissä ja nukkuessa. Kerran jo aloitin uuden blogi kirjoituksenkin, mutta sitten tökki netti:( Noh. Tontilla on yritetty olla taas hiukan kiristyvistä pakkasista huolimatta. Räystäslautoja pähkäillessä ja niitä sovitellessa on mennyt taas mukavasti muutama tovi ja meneekin vielä monta lisää. Alku on kyllä hyvällä mallilla:)
Tilasin itselleni vihdoista viimein novita-lehden kokeeksi. Paljastui sitten, että isäntäkin oli sen minulle tilannut. Eilen tupsahtikin sitten lehtiä kaksin kappalein luukusta.:) Saas nähdä löytyykö sieltä mukavia kokeiltavia ohjeita. Tällä erää kokeilin tehdä itelleni pipoa. Kaksin kappalein niitä valmistuikin.
Tein tänä vuonna vaihteeksi uuden vuoden lupauksen. Lupasin pitää itsestäni parempaa huolta. Panostan mahdollisuuksien mukaan liikkumiseen ja nukkumiseen. Mikä syksyllä jäi vähemmälle.. Eritoten liikkuminen. Olen myös käynyt kyselemässä syytä siihen, miksei henki ole kulkenut nenän kautta enään pitkään aikaan. Sain kassillisen erilaisia lääkkeitä ja sumutteita ja ohjeen tulla takasin jos ei helpota. Kahden eri sumutteen jälkeen näyttää siltä, että takaisin on marssittava. Sitten onkin vissiin jo jokin toimenpide odotettavissa. Eilen olin Mary Kay "kauneuskutsuilla". En ole koskaan ennen ollut. Mukava kokemus, mutta hiukan jäi harmittamaan kun en raaskinut oikein mitään ostaa. Sen verran olivat hintavia tuotteita.:( Tänään vuorossa parturi ja vihdoin uutta väriä tukkaan. Nautin niin paljon parturin tuolissa istumisesta. Ihanaa!!


lauantai 9. tammikuuta 2010

Komiaa keliä!

Pitkästä aikaa kunnon talvi. Vaikka pukeminen alkaa pikku hiljaa ottaan päähän niin on se hianoo, että on lunta ja pakkasta. Mittari on näyttänyt välillä reilusti -20. Se on tarkoittanut kyllä sitä, ettei olla menty tontille sormiamme palelluttamaan. Tais siis tontilla ollaan kyllä oltu, muttei missään kovin "tarkoissa" hommissa. Koska moottorisaha suostui yhteistyöhön näillä pakkaslukemilla, niin päätettiin hieman työstää taas puukasaa pienemmiksi klapeiksi.


Se oli vaihteesta ihan mukavaakin hommaa ja siinä pysyi melko lämpösenäkin.

Nyt kun Joulu on turvallisesti ohi, voin varmaan paljastaa ne isännän lahjat, joiden valmistumisesta olen aiemmin raportoinu. Toiveena on ollut jo vähän aikaa pannumyssy. Ensimmäinen kokeilukappale kutistui koneessa aika paljon enemmän kuin odotin. Siitä tulikin sitten anopille teekupinmyssy, joka pitää kupposen kuumaa lämpöisenä aina tentin ajan. Ja kuuleman mukaan onneakin se on tuonut tentteihin mukanaan. Noh, toinen otos mahtuukin jo ainakin isännän pienemmän pannun päälle mainiosti. Lisäksi tein pari pannulappua. Vähän kuin samaa sarjaa:)

Ja se toinen itse väkerretty lahja oli tämä koko syksyn mittaan jatkunut projekti: peitto. Matkan varrella tuli paljon ohjeistusta minkä kokonen ja mallinen yms. sen pitäisi olla. Päätinkin sitten osoittaa sen ohjestajalle ikiomaksi. Mittojen mukaan ja rakkaudella tehdyksi:P Kuvassa taiteltuna niin, että neljäs osa näkyy.

Lomalla kun vietimme aikaa mökillä oli myös aikaa näprätä. Pidemmän aikaa olen haaveillut uusista villasukista. Villasukat valmistui ja vielä pipo ja säärystimetkin. Villasukat ovat jo kovassa käytössä, mutta pipo vielä hieman vähemmällä. Se näyttää nimittäin ihan peruukilta päässä :( .
Mihinkähän sitä tänään ryhtyisi? Keräilemään kirppikselle vietävää kamaa.. vai suunnittelemaan pikkueskareiden kevättä.. vaiko rämäkarhukoplalauman kevättä.. entäs menisikö sitä tänäänkin hieman puuhommiin? Saas nähdä!

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Uusi vuosi ja uudet lukemat

Lomat alkaa olemaan vähissä:( Huomen aamulla pitäisi jaksaa nousta aikaisin ja olla työpaikalla jo 6.30! Tarpeeseen tämä on tullut. Joulun pyhinä vietettiin aikaa molempien kotona ja käytiin kaikissa mummuloissa. Meillä on vielä yhteensä 4 mummolaa. Se on aikas ihana juttu. Tapaninpäivänä pakattiin fiesta täyteen kaikenlaista tarpeellista ja hieman tarpeettomampaakin kamaa ja suunnattiin nokka kohti Ahlaista. Siellä vietettiin viikonpäivät. Onneksi Elle ja Tero oli käymässä yhden yön verran ettei ihan päästy mettittyyn..

On se vaan mukavaa kun on talvella lunta ja kylmää. Päästiin potkukelkkailemaan, pilkkimään, uimaan avannossa, kierimään saunasta lumihangessa, tekemään lumiveistoksia, retkeilemään myrskylyhdyn valossa ja samoilemaan jäällä ja saarissa. Mukana menossa tietenkin myös lumikoira Wallu, joka paineli menemään vaikka lunta oli paikotellen koiran verran;).



Viikkoon mahtui pari päivää, jolloin mittari heitti plussalle. Aloin pyörittelemään palloa tehdäkseni lumiukon ja kohta mukana menossa olikin koko poppoo. Tuloksena olikin varsin mallikkaita lumiveistoksia, jotka ikävä kyllä eivät kestäneet montaakaan tuntia siinä vesi tuhrussa. Mutta mukavaa oli!


Tultiin Ahlaisista kotiin jo perjantaina kun ilmestyi muitakin halukkaita mökkeilijöitä. Kanasessa olikin sitten tullut lunta viikon aikana vielä hieman enemmän. Johtotähtikin on hautaantunut jokseenkin kinokseen. Eilen päivällä suunnattiin hankkimaan välineitä lumenluontia varte ja startattiin kohti tonttia. Aikas ihanat lumimaisemat ja joka puolella puolen metrin lumivaippa. Ei muutakuin kola käyntiin. Hiukan kokeiltiin myös uutta joululahja sahaa ja hommailtiin jotain pientä. Toivottavasti kohta päästään jatkamaan hommia oikein kunnolla.